Nettikysely: Liki puolet ei vielä tiedä kuntavaaliehdokastaan

Lähes puolet kansalaisista ei ole vielä päättänyt, ketä äänestäisivät ensi sunnuntain kunnallisvaaleissa.

MTV:n nettikyselyyn vastanneista 47 prosenttia ilmoittaa, etteivät ole vielä tehneet päätöstään. Monet heistä epäilevät, ettei annettuja vaalilupauksia muisteta enää vaalien jälkeen.

- En ole osannut tehdä päätöstä, kaikki lupaa hyvää, mut entä vaalien jälkeen, ihmettelee "ninu".

- Luottamuspula... Vanha virsi, ensin luvataan ja kun äänet saatu, kaikki lupaukset unohdetaan. Tyhminä pitävät, nimimerkki "sharon" sanoo.

- Tässä on vielä 9 pv aikaa aivan rauhassa miettiä. Sinä aikana voi tapahtua mitä vain tässä nykyisessä hullunmyllyssä. Odotellaan rauhassa 26.10 ja sitten päätän. En tiedä vielä äänestänkö oppositio- vai hallituspuoluetta, "Pellervo" kertoo.

Osa vastaajista ilmoittaa myös olevansa epävarmoja siitä, aikovatko äänestää lainkaan kuntavaaleissa.

- En tiedä äänestänkö ollenkaan, kunnissa tehdään niin hölmöjä päätöksiä, sanoo "Anita".

Nimimerkki "Kysymysmerkki" on samoilla linjoilla:

- Aina sanotaan, että pitää äänestää mikäli haluaa äänensä tulevan kuuluviin. Näin ei todella ole mulle käynyt, kauniita puheita ja kohta "siperia" häämöttää! Ei mitään mikä menisi parempaan suuntaan, ei liiallinen rahan himo ketään onnelliseksi saa ja se näkyy lehtien otsikoissa. Politiikot vain kakkukahvejaan tarjoilee ääniä saadakseen!

Hieman yli puolet eli 53 prosenttia vastanneista kertoo jo valinneensa oman kunnallisvaaliehdokkaansa. Kyselyn mukaan ehdokkaan valinnassa tärkeimmiksi ominaisuuksiksi näyttävät nousevan puolueen lisäksi ikä ja sukupuoli.

- Äänestän luotettavaa ja koulutettua nuorta aikuista, uutta verta paikalliseen parlamenttiin!, sanoo nimimerkki "Arvot kohdallaan".

Myös "Liinumari" aikoo äänestää kunnallisvaaleissa tuoretta kasvoa:

- Olen päättänyt, että nyt äänestän nuorta, sillä eihän vanhoja kiinnosta yleensä koko vaalit, mutta kasvaahan luottamustoimesta saatava eläke pelkällä istumisellakin. Ei tartte kun vaivautua kokouksiin ja istua tuppisuuna. Olen kuitenkin 7-kymppinen ja tarpeeksi seurannut politiikkaa. Jospa nuorilla on motiivi ja into hoitaa myös meidän vanhusten asioita, "liinumari".

Jokaisissa vaaleissa ääniä saanut sarjakuvahahmo nousi esille myös nettikyselyn vastauksissa.

- Äänestän aku ankkaa jo kymmenettä vuotta! ilmoittaa nimimerkki "Nuija".

MTV:n nettikyselyyn on vastannut tähän mennessä lähes 3200 suomalaista.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.