Nettikysely: Potilastietojen salassa pysymiseen ei luoteta

(Kuva: Marja Airio/Lehtikuva)

Kaksi kolmesta suomalaisesta ei luota potilastietojensa salassapysymiseen.

Sairaaloissa ja terveysasemilla voi halutessaan täyttää kaavakkeen, jolla kielletään omien potilastietojen näkyminen muissa toimintayksiköissä. MTV3:n kyselyyn vastanneista 67,7 prosentia ei luota salassapysymiseen. Selvän enmmistön mukaan tietoja selataan luvatta, joko tahallaan tai erehdyksessä.

Erään vastaajan mukaan tietotekniikan hyödyntäminen on hoitoalalla niin lasten kengissä, ettei ei voi luottaa minkäänlaiseen tekniseen tietoturvaan. Lisäksi hoitoalan työntekijät ovat vain ihmisiä, jotka kykenevät pitämään asioita salassa samalla tavalla mitä muutkin ihmiset.

- En tiedä tosin, että vaikuttaako naisvaltaisella alalla naisten taipumus juoruta asioita mitenkään salassapitoon. Mikäli he edes juoruavat enemmän kuin miehet, aprikoi vastaaja edelleen.

- Kirjallinen sairauskertomuskansioni on n. 6-10 cm paksu. Sähköinen kertomustallenne on kaiken hoitohenkilökunnan saatavissa. Molempia asiattomat, uteliaat hoitsut pääsevät pläräämään, väittää yksi kyselyyn vastannut.

Lisäksi pienellä paikkakunnalla sana kirii nopeasti hoitajien ja muiden palkollisten kertomana. Näin asiakkaiden potilastiedot ovat kaikkien tiedossa nopeasti ja luotettavasti, perustelee toinen vastaaja.

Osa ei salaisi omia tietojaan

Etenkin työkavereiden mahdollisuus katsoa potilastietoja kaivertaisi useita. Mutta myös toisenlaisia kommentteja kyselyssä esiintyy:

- Suomessa keskustellaan liikaa tietosuojasta ja se estää jo järkevän asioiden hoidon. Jos joku ulkopuolinen saisi tietää omat potilastietoni, jotka eivät ole aivan vähäiset, niin ei se minua paljon häiritsisi.

Osa uskoo myös terveen järjen käyttöön:

- Ei kai kellään tässä maassa ole tarvetta urkkia tavallisen ihmisen tietoja, vai onko? Eri asia on sitten jotkut pöpipäät, niitä saakin tarkkailla.

Terveystarkastuksessa

MTV3:n kyselyyn vastasi paitsi niitä, joilla ei ole nykysairauksissaan mitään salattavaa mutta myös niitä, joille mitään vakavampaa ei ole toistaiseksi sattunut.

- On aivan sama pysyykkö salassa vai ei koska ei ole mitään salattavaa, kaikki sairaudet kestävät päivänvalon.

- Periaatteessa potilastietojen salassa pidon eteen on tehty kovasti työtä, tarvitaan tunnukset, jotta potilastiedot saadaan auki. Mutta aina tietoa vuotaa, olivat hoitajat kuinka sitoutuneita vaitioloonsa hyvänsä, kuuluu yksi perustelu.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.