Nettikysymys: Känni ei kuulu juhannukseen

Suuri osa MTV:n uutisten nettikysymykseen vastanneista vietti juhannusta joko selvin päin tai ainakin sivistyneesti alkoholia nauttien. Tai ainakin kertovat viettäneensä. Yli 4000:sta vastaajasta 71 prosenttia koki, että humalahakuinen juhannus ei ole heidän suunnitelmissaan.

Monet vastaajat kertovat, että alkoholista on tullut aivan liian suuri osa suomalaista juhlintaa.

- Mitä nautintoa siinä on kenellekään, jos kännissä törttöilee? Pulituuria harrastavat vain ne, joilla ei ole tapoja, kertoo eräs kyselyyn vastannut.

Myös ikä tuntuu tehneen tehtävänsä usealle vastaajalle.

- Nuorena tuli lähdettyä aina jonnekin ja juomaakin oli mukana. Kaikki juhannukset muistaakseni kuitenkin muistan. Nykyään nautin kotona olemisesta ja rauhallisuudesta eikä siihen tarvita tippaakaan alkoholia. Ei vaan tee mieli.

29 prosenttia kuitenkin vastasi haluavansa juhannuksena kunnon kännit.

- Sitähän varten kaljaa juodaan, että tulee vähän känniin. Muuten voi juoda maitoa tai vettä.

Usealle humalahakuisen juomisen tuomitsevalle humala on ikään kuin päässyt yllättämään.

- Humalahakuinen viinan käyttö ei kuulu mihinkään yhteyteen vaikka itse olen sortunut juuri siihen ja monesti, kertoo eräs rehellinen vastaaja.

Nettikysymykseen vastanneita oli viikonlopun aikana kertynyt 4180.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.