Nettiryhmä auttaa äitejä eroon päihteistä

Päihteitä käyttäville äideille käynnistyy internetissä toimiva keskusteluryhmä, jonka tavoitteena on auttaa äitejä vähentämään päihteiden käyttöä tai lopettamaan kokonaan niiden käyttö. Ryhmässä jaetaan kokemuksia siitä, millaista on olla äiti tai odottava äiti, jolla on ongelmia alkoholin, huumeiden tai lääkkeiden päihdekäytön kanssa.

Päihteistä irti pääsemiseen tarvitaan kuitenkin usein ulkopuolista apua. Nettiryhmästä saatava vertaistuki auttaa äitejä puhumaan päihteiden käytöstä ja rohkaisee ammattiavun hakemiseen.

Ryhmä kokoontuu suljetulla keskustelupalstalla syys-joulukuun välisenä aikana. Keskusteluun osallistuu myös kaksi vauva- ja päihdetyön ammattilaista.

Nettiryhmästä hyviä kokemuksia

Vastaavia nettikeskusteluryhmiä on järjestetty jo seitsemän kertaa. Ryhmiin on osallistunut yhteensä 84 äitiä. Äidit kertoivat keskustelussa ”tissuttelevansa” olutta tai siideriä kotona lasten nukahdettua tai joskus myös pitkin päivää. Muutamilla ryhmään osallistuneilla alkoholin käyttö oli ollut runsasta, jopa 80 annosta viikossa. Alkoholin käyttöön liitettiin paljon myönteisiä odotuksia. Alkoholi merkitsi helpotusta, lepohetkiä, virkistystä ja kaivattua omaa aikaa.

Ryhmään osallistujat kertovat äitiyteen liittyvän syyllisyyden ja riittämättömyyden ajavan juomiseen. Häpeää aiheutti muun muassa pelko epäonnistumisesta äitinä. Useat äidit kertoivat olevansa uupuneita. Ryhmään osallistuneille äideille on yhteistä se, että omaa alkoholin käyttöä ei koeta hallitsemattomaksi tai niin vakavaksi, että ulkopuolista apua tarvittaisiin. Alkoholin käyttö salataan tarkasti jopa puolisolta.

- Siinä missä huumeita käyttävät äidit kokevat tarvitsevansa apua käytön katkaisemiseen, yrittävät alkoholia käyttävät äidit selvitä omin voimin viimeiseen asti. Äidin oma käsitys saattoi olla, että hoito kuuluu vain ”juopoille” ja niin kauan voi ajatella olevansa niin sanotusti normaali, kun ei ole hakenut apua. Näin oma ajatusmaailma saattaa muodostaa loukon, josta ei ole ulospääsyä, keskusteluryhmän ohjaajana toiminut Kaisu Lindfors sanoo.

Avun hakeminen pelottaa

- Päihteitä käyttävät äidit pelkäävät hakea apua. Lastensuojelua tai lasten huostaanottoa ei pelätty niinkään kuin ympäristön ja ammattihenkilöiden tuomitsevia ja rankaisevia asenteita. Kun apua oikeasti haettiin, pelot osoittautuivat turhiksi. Äidit kertoivat saaneensa hyvää kohtelua päihdehoidon työntekijöiltä, sanoo Lindfors.

Lindforsin mielestä on tärkeää, että äidit pääsevät nettiryhmässä keskustelemaan omista ajatuksistaan muiden äitien ja ohjaajien kanssa.

- Äidit kannustavat toisiaan avun hakemiseen ja päihteettömyyteen. Hoitoon hakeutuminen näyttää vaativan monelta pitkää prosessointia. Tämän vuoksi jokaisen sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisen on hyvä tunnistaa tilanne ja motivoida äitiä hakemaan apua.

Kesäloma altistaa retkahduksille

Monilla kesä- ja loma-aikana alkoholin käyttö kasvaa ja raittiina pysyminen voi olla vaikeaa, kun seuraavat päivät eivät olekaan työpäiviä ja kun koko sosiaalinen ympäristö henkii irtiottoja arjesta ja kontrollin vapautumista. Mikäli juomisen hallinta ei vielä loppukesästäkään näytä onnistuneen, on omatoiminen tai ammattilaisen tuella käynnistetty muutosohjelma paikallaan. Nettiryhmä antaa äideille tai raskaana oleville naisille mahdollisuuden käsitellä omaa suhdettaan äitiyteen ja päihteisiin.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.