Neutriinoprofessori: Valonnopeuden ylittymiseen vaikea uskoa

Kansainvälinen fyysikkoryhmä on saattanut onnistua lyömään valonnopeuden tuoreessa tutkimuksessa.

Jyväskylän yliopiston Fysiikan laitoksen johtaja, neutriinofysiikan tutkija, professori Jukka Maalampi pitää kuitenkin hyvin epätodennäköisenä, että valonnopeus voidaan rikkoa.

Tutkijat lähettivät neutriinoja tuottavan säteen Sveitsistä Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksesta CERN:stä Italian Gran Sassossa sijaitsevaan laboratorioon. Nyt tehdyissä kokeissa neutriinojen nopeudeksi saatiin 300 006 kilometriä sekunnissa, kun valonnopeus on 299 792 kilometriä sekunnissa

Tulos on Maalammin mielestä siinä mielessä mullistava, että se on Albert Einsteinin suppean suhteellisuusteorian vastainen.

- Einsteinin suppea suhteellisuusteoria on ollut olemassa yli sata vuotta ja sitä on testattu hyvin monelta kannalta. Mitään vastaavaa asiaa ei ole vielä tähän mennessä löydetty, joka asettaisi suppean suhteellisuusteorian kyseenalaiseksi. Siinä mielessä tulos on hyvin erikoinen.

Kyseessä saattaa olla mittausvirhe

Se, että kansainvälinen fyysikkoryhmä ei ole onnistunut löytämään virhelähdettä mittaustuloksestaan, ei tarkoita, ettei sellaista olisi.

- Tuloksen julkistajat ovat sanoneet, että syynä saattaa olla jokin mittausjärjestelyyn liittyvä tekijä, mutta he eivät ole pystyneet sieltä semmoista tunnistamaan. Raportti on nyt julkaistu, ja he toivovat, että muutkin tutkivat heidän mittaustapaansa ja mahdollisesti löytävät sieltä jonkin bugin.

Maalampi muistuttaa, että tulokset ovat tilastotiedettä: mitä enemmän dataa kerätään, sitä varmemmaksi se tulee.

- Tässä on aika paljon dataa kerätty, tuloksen varmuus tilastollisessa mielessä on sellaisella tasolla, että he ovat uskaltaneet sen julkistaa.

Einsteinin suppea suhteellisuusteoria rakentuu hyvin syvälle fysiikan rakenteisiin. Teorioita testaillaan jatkuvasti, ja laitteiden kehittyessä päästään tarkempiin tuloksiin.

- Kyllähän ollaan voitu tulla sellaiselle rajalle, että tällainen löytö ei olisi ollut aiemmin mahdollista. Mutta kyllä fyysikoilla on vahvat epäilyt, että tässä saattaa olla jokin mittausvirhe.

Neutriinot tavallisia hiukkasia

Suhteellisuusteorian mukaan ylivalonnopeudella kulkevat hiukkaset ovat periaatteessa mahdollisia, mutta tavallisesta hiukkasesta ei suhteellisuusteorian mukaan voi tulla ylivalonnopeudella kulkeva hiukkanen, takioni, professori huomauttaa.

- Neutriinot ovat tavallisia hiukkasia ja jos ne kulkevat ylivalonnopeudella, niin silloin ollaan ristiriidassa suppean suhteellisuusteorian kanssa. Ei suppeaa suhteellisuusteoriaa ruveta tällaisella yhdellä tutkimustuloksella kaatamaan, se on selvä, Maalampi toteaa.

- Mutta mielenkiintoista tämä on. Neutriinofysiikassa on viime vuosina tullut mielenkiintoisia tuloksia.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.