"Niin maaginen päivämäärä, etten uskalla ulos kurkistaa"

Tämä päivämäärä on monelle aivan tavallinen päivä, mutta on niitäkin, jotka muistavat juuri tämän päivämäärän, 11.11.11, ikuisesti.

Pariskuntia on vihitty avioon eri puolilla Suomea - esimerkiksi Kannelmäen Prisman parkkihallissa oli jo aamupäivällä useampi pari odottamassa avioon siunaamista.

Myös MTV3:n lukijoiden keskuudessa on vastavihittyjä tai avioon aikovia.

– Kahleisiin (menossa)...mutta ihan omasta vapaasta tahdosta, kertoi Marjaana eilen MTV3 Uutisten Facebook-sivuilla.

– Naimisiin olisin menossa, lisäksi on rakkaani syntymäpäivä, sanoo Jenni.

Jotkut ovat innostuneet kauppojen tarjouksista, esimerkiksi Verkkokauppa.comin avajaistarjoukset Helsingin Jätkäsaaressa vetivät väkeä valtaviksi jonoiksi saakka.

Suurimmalle osalle lukijoista tämä päivä on kuin mikä tahansa perjantai, ohjelmaan kuuluu niin renkaanvaihtoa kuin oluen juontia.

Heittääpä joku leikiksi koko höpsötyksen.

– Aion laudoittaa ovet ja ikkunat ja olen jo varannut kuivamuonaa koko päiväksi, sillä niin MAAAAGINEN on tuo päivämäärä, ettei ulos uskalla edes kurkistaa, sanelee Reijo.

Sunnalla on hyvä vinkki kaikille, jotka eivät ole tehneet erikoissuunnitelmia tälle päivälle.

– Jaa-a, jos vaikka eläisi. Eikös sekin ole aika erikoista?

Facebookissa leviää lisäksi versioita kysymyksestä, joka koskee tämän päivän tekemisiä:

"Missä olit 11.11.11. 11.11.?? Olin Facebookissa ilmoittamassa, että on 11.11.11. 11.11."

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.