Niinisalon varusmiehille kriisiapua

Niinisalon tykistöprikaatissa eilen sattunut alokkaan itsemurha tapahtui kasarmilla, kun alokkaille annettiin koulutusta aseiden huoltoon. Prikaatissa aloitettiin heti kriisiapu tapauksen vuoksi.

- Niin varusmiehet kuin prikaatin henkilökuntaan kuuluvat voivat käydä juttelemassa asiasta lääkärin ja koulutettujen hoitajien kanssa. Kriisiapua jatketaan niin kauan kuin sille on tarvetta, Prikaatin esikuntapäällikkä everstiluutnantti Tapio Luukkainen kertoo.

Hänen mukaansa alokas surmasi itsensä ilmeisesti omalla rynnäkkökiväärillään. Vielä ei tiedetä, mistä hän oli saanut käyttämänsä ammuksen.

- Aseita säilytetään lukituissa asetelineissä. Varusmiehet saavat ne käyttöönsä, kun koulutus sitä edellyttää. Kovia panoksia koulutuksessa ei olla vielä käsitelty, Luukkainen sanoo.

Tapahtumahetkellä kirkkoon kuuluvat alokkaat olivat jumalanpalveluksessa Kankaanpään kirkossa. Muille oli järjestetty koulutusta aseen huoltoon.

Poliisin mukaan asiasta suoritetaan kuolemansyyntutkinta.

- Sivullisilla ei ole osuutta asiaan, eikä jutussa epäillä rikosta, kertoo komisario Pentti Lehtimäki Kankaanpään poliisista.

Puolustusministeri Jyri Häkämies aloitti 188. Maanpuolustuskurssin avajaisissa pitämän puheensa tänään eilisellä itsemurhalla. Häkämiehen mukaan se kertoo yhteiskunnan haasteista nuorten suhteen. Häkämies myös esitti suruvalittelunsa varusmiehen omaisille.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.