Niinistö CNN:n haastattelussa: EU on jäänyt etäiseksi tavallisten ihmisten elämästä

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on esittänyt näkemyksiään EU:sta ja taloustilanteesta yhdysvaltalaisen uutiskanavan CNN:n haastattelussa. CNN:n Quest Means Business -ohjelman haastattelu tehtiin perjantaina Sveitsin Davosissa järjestetyn Maailman talousfoorumin yhteydessä.

Haastattelun keskiössä oli Britannian pääministerin David Cameronin viime keskiviikkona pitämä puhe, jossa hän kertoi haluavansa kansanäänestyksen Britannian EU-jäsenyydestä. Kansanäänestyksen ehtona on, että Cameron pysyy vallassa vuoden 2015 vaalien jälkeen.

– Mielestäni on hyvä, että Britannian kansalaisilta kysytään asiaan joko kyllä- tai ei-vastausta. Se on sillä selvää, Niinistö toteaa englanniksi tehdyssä haastattelussa.

– Olen kuitenkin huolestunut siitä, että tämä synnyttää vaatimuksia, joihin on mahdotonta myöntyä. Toinen huoleni on, että britit äänestävät "ei". Se muuttaisi EU:n nykyistä rakennetta ratkaisevasti.

Niinistön mukaan hän ymmärtää hyvin, että EU ja Brysseli ovat jääneet etäisiksi tavallisten ihmisten elämästä. Tämän takia monet saattavat Niinistön mukaan tuntea, että EU:sta puuttuu todellinen demokratia.

– Meidän täytyy tuoda EU ja sen päätöksenteko lähemmäksi (tavallista ihmistä). Sen voi tehdä selittämällä, selittämällä ja selittämällä. Olen kuullut, että me poliitikot olemme melko hyviä siinä.

Niinistö kommentoi haastattelussa myös Suomen sisäpolitiikkaa. Sen suurimpia haasteita vuonna 2013 ovat presidentin mukaan talous ja työllisyys.

– Mielestäni meidän täytyy myös pitää yhä enemmän huolta sosiaalisesta yhtenäisyydestä ja siitä, ettei kukaan syrjäydy yhteiskunnasta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.