Niinistö: Emme suunnittele Naton jäseneksi hakemista

Presidentti Sauli Niinistön mukaan Suomi ei suunnittele puolustusliitto Naton jäseneksi hakemista, vaikka jäsenyys säilyykin mahdollisuutena Suomen ratkaisuissa. Niinistö linjasi Suomen Nato-suhdetta Sälenin turvallisuuspoliittisessa seminaarissa Ruotsissa.

Presidentin mukaan aktiivinen Nato-kumppanuus on kuitenkin tärkeää Suomelle ja Ruotsille.

Pohjoismaista puolustusyhteistyötä rajoittaa Niinistön mukaan se, etteivät kaikki Pohjoismaat ole EU:n tai Naton jäseniä. Niinistö näkee sen sijaan tilausta Suomen ja Ruotsin kahdenvälisen puolustusyhteistyön kehittämiselle.

- Suuri kysymys on, miten voisimme paremmin sovittaa yhteen puolustusmateriaalin hankintoja kummassakin maassa, Niinistö sanoi.

Presidentiltä kysyttiin keskustelutilaisuudessa puheen jälkeen, onko hän huolestunut Ruotsin alentuneesta puolustuskyvystä ja turvallisuuspoliittisen tyhjiön muodostumisesta. Niinistön mukaan Ruotsi on vahvempi ilmassa ja merellä, kun taas Suomi on ”ehkä jonkin verran parempi” maalla.

-Me emme ole, eikä Ruotsi ole, mikään (turvallisuuspoliittinen) tyhjiö, presidentti sanoi.

Myöskään Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldt ei puheessaan pitänyt maan Nato-jäsenyyttä ajankohtaisena. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.