TV-Opas

Niinistö haluaa pudottaa palkkiotaan kymmenillä tuhansilla euroilla

Uudenvuodenpuheessaan ahneudesta varoittanut presidentti Sauli Niinistö haluaa pudottaa omaa palkkiotaan viidenneksellä vuoden 2006 tasolle. MTV3 Uutisten saamien tietojen mukaan presidentti toimitti asiaa koskevan kirjelmän valtioneuvostolle ennen eilistä uudenvuodenpuhettaan viime perjantaina.

Presidentin vuosipalkkio on nyt 160 000 euroa, josta se alenisi 126 000 euroon.

Eilisessä uudenvuodenpuheessaan Niinistö ei puhunut mitään suunnitelmistaan leikata myös omaa palkkiotaan, vaikka näpäyttikin johtajia ahneudesta:

– On nähty itsekkyyden tai suoranaisen ahneuden nousevan. Se on merkki oikeudentunnon kuihtumisesta; ei tehdäkään välttämättä niin kuin oikealta tuntuu, vaan niin, miten saa itselleen eniten hyötyä. Sillä asenteella yhteisöstä katoaa luottamus. Niukat ajat, joissa elämme, vaativat ennemminkin ajattelemaan, voiko jostain edustaan luopua. Sillä rakennetaan eheyttä, Niinistö totesi puheessa.

Kirjelmä pääministerille

Presidentti näyttää myös toimivan puheensa mukaisesti:

"Kukin kohtuuden mukaan - niin meillä on opittu ottamaan osaa yhteisten vaikeuksien ratkaisemiseen ja sillä ne on voitettu", presidentti kirjoittaa pääministeri Jyrki Kataiselle (kok) osoittamassaan kirjelmässä.

Niinistö esittää, että osana julkisen talouden säästöratkaisuja valtioneuvosto ryhtyy toimiin presidentin palkkiosta annetun lain muuttamiseksi niin, että palkkio palautetaan 1.3. 2006 vahvistettuun tasoon.

Vuoden 2006 tasolla Niinistö viittaa siihen, että julkisen talouden tila on olennaisesti heikentynyt ja myös kansantalous on alentunut lähelle vuoden 2006 tasoa.

Presidentin palkkio nousi 160 000 euroon Niinistön aloittaessa virassaan viime maaliskuussa. Päätös palkkion nostamisesta oli tehty 2011. Palkkio on veroton.

Vaikutuksia myös eläkeläispresidenteille?

Presidentin omissa käsissä palkkio ei kuitenkaan ole. Siitä päättää eduskunta.

Presidentin palkkion alentamisella on mahdollisesti vaikutuksia myös eläkkeellä olevien presidenttien tuloihin. Presidentin eläke on 60 prosenttia virassa olevan presidentin palkkiosta. Näin Niinistön päätös saattaa vaikuttaa myös Mauno Koiviston, Martti Ahtisaaren ja Tarja Halosen eläketasoon.

Etujensa leikkaamisessa Niinistö ei ole ensimmäistä kertaa asialla. Jätettyään eduskunnan hän ei ottanut vastaan sopeutumiseläkettä. Kirjansa tuoton Niinistö on ohjannut hyväntekeväisyyteen.

Katso Timo Haapalan juttu (Kymmenen uutiset 2.1.2013)

Osallistu keskusteluun