Niinistö haluaa uutta ulkopolitiikkaa

Eduskunnan puhemies toivoo suomalaisten amerikkalaisvastaisuuden vähenevän tulevaisuudessa. Presidentin nimitysvallan Niinistö katsoo vaikuttavan Suomen sisäpolitiikkaan paljon luultua enemmän. Niinistö kuvasi tätä etukäteisvaltaoikeudeksi, joka vaikuttaa ihmisten käytökseen.

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok.) moittii Suomen ulkopoliittista keskusteluilmapiiriä. Hänen mielestään edelleen näyttää olevan vallalla näkemys, että vain tietty joukko saa puhua ulkopolitiikasta; keskustelussa on vivahteita 40-50 vuoden takaa. Niinistö vertaili muiden maiden ulkopoliittista keskustelua ja totesi, ettei ulkopolitiikka muissa maissa ole tabu.

Niinistö kommentoi keskusteluilmapiiriä uuden kirjansa julkistamistilaisuudessa tänään Helsingissä. Ulkopoliittisen keskustelun sisältöön hän ei puuttunut. Hän ei liioin suostunut tässä yhteydessä puhumaan mistään nimistä.

Kirjassaan Hiljaisten historia (Teos) Niinistö ilmoittaa haluavansa Suomeen uutta ulkopolitiikkaa. Ensimmäisenä askeleena hänen mielestään voisi olla, että Suomi unohtaisi itse kehittelemänsä "kryptisen lisälauseen" EU:n turvatakeista ja vaatisi sen poistamista, kun perussopimuksesta taas neuvotellaan.

Niinistö hahmottelee tulevaisuuden Eurooppaa. Siinä EU:n ja Venäjän suhteet lähentyvät, Natossa on enemmän EU:n puhevaltaa eurooppalaisissa kysymyksissä ja Suomessa vähemmän amerikkalaisvastaisuutta.

-Tähän tilanteeseen kannattaisi tähdätä ja valmistautua. Siksi siitä olisi puhuttava vaalien allakin, kaiken leimaamisen uhalla, hän tiivistää ja ottaa näin kantaa ajankohtaiseen ulkopoliittiseen keskusteluun.

Niinistö pitää ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa Suomessa "hämyisenä alueena". Hänen mielestään on pitkään ollut taipumusta yksioikoiseen mustavalkoiseen ajatteluun. Nykyisin tämä liittyy Nato-keskusteluun.

- Ellei tyydy ilmaisuun "ei ole ajankohtainen, optio jäsenyydestä riittää", on Naton kannattaja ja ulko- ja turvallisuuspoliittisesti väärässä. Kaava on sama, kun ei haluta, uskalleta tai kyetä puhumaan avoimesti, niin leimataan. Hyväksi vaientajaksi koettu keino on jäänyt veriin, hän kirjoittaa.

Halosella kaksi puolta

Niinistö luonnehtii kirjassa myös presidentti Tarja Halosta. Hän näkee Halosessa kaksi puolta. Toisaalta Halonen on äkkipikainen ja sitä aivan harkitsemattomuuteen asti. Toisaalta hän on taas tunnelman herkästi vaistoava ja silloin aidon empaattinen.

Kuitenkaan Niinistön mielestä nämä eivät ole mitenkään toisiaan poissulkevia ominaisuuksia: istuvalla presidentillä oli temperamenttia moneen lähtöön.

Esimerkkinä Halosen empaattisuudesta Niinistö mainitsee tilanteen, kun hän ja Halonen Paavo Lipposen ensimmäisen hallituksen uusina ministerinä kuuntelivat turvallisuusohjeita. Autoturvallisuudesta heille kerrottiin, miten helposti ihmisen ydinjatkos katkeaa sivulta tulleessa iskussa.

- Tunsin oloni hetki hetkeltä yhä tuskaisemmaksi ja sain sen vaivoin peitettyä, tiesin tämän kaiken liiankin hyvin. Tarja istui vieressäni ja vaistosi. Yhtäkkiä tunsin, kun hän laski kätensä kädelleni ja puristi hetken keveästi. Ei tarvittu sanoja, kumpikaan meistä ei edes kääntänyt katsettaan, kosketus kertoi ymmärtämisen, hän kiittää. Niinistön vaimo oli hieman aiemmin kuollut liikenneturmassa.

Kirjoituksesta paljastuu myös Niinistön kielteinen kanta presidentin valintavasta ja valtaoikeuksista tehtyihin ehdotuksiin. Hän muistuttaa, että presidentinvaaleissa äänestää 300 000 ihmistä enemmän kuin eduskuntavaaleissa. Hänen mielestään nämä kokevat, että äänestäminen on sittenkin selkein tilaisuus vaikuttaa.

- Kannattaakin miettiä, jätetäänkö presidentin valinta eduskunnan tehtäväksi. Kannattaa myös miettiä, riisutaanko presidentiltä sittenkään kaikkea toimivaltaa. Kumpikin ratkaisu johtaisi siihen, että nekin noin 300 000 ihmistä katoavat lopullisesti vaaliuurnien ääreltä.

Julkistamistilaisuudessakin tuli esiin, että Niinistö ei olisi juuri halukas vähentämään presidentin toimivaltaa. Kuitenkin hänen mielestään oli kauneusvirhe, kun presidentille jätettiin perustuslaissa suhteellisen suuri nimitysvalta. Tämä nimitysvalta vaikuttaa Niinistön mukaan sisäpolitiikkaan "etukäteisvaltaoikeutena". Niinistön mukaan ihmiset saattavat alkaa käyttäytyä ajatellen tuota nimitysvaltaa ja tulossa olevia nimityksiä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.