Niinistö moittii Vanhasen hallituksen talouden hoitoa

Niinistön mukaan Suomi on nykyisen hallituksen aikana ollut mallioppilas vain siinä, miten taloutta hoidetaan hyvinä aikoina väärin.

Euroopan investointipankin varapääjohtaja Sauli Niinistö arvostelee pääministeri Matti Vanhasen hallituksen talouspolitiikkaa kovin sanoin sanomalehti Pohjalaisen haastattelussa.

- Pääministeri on todennut, että Suomi on talouspolitiikassa Euroopan mallioppilas. Suomi on Vanhasen hallituksen aikana ollut mallioppilas korkeintaan siinä, kuinka taloutta hoidetaan hyvinä aikoina väärin, lataa Niinistö.

Nyt julkistaloutta pitäisi Niinistön mukaan tasapainottaa, mutta suunta näyttää olevan täysin päinvastainen.

- Hallitus hyrisee ja suitsuttaa Suomen olevan julkistalouden tilaa mittaavissa vertailuissa huipulla, vaikka julkistalouden tasapaino Suomessa on heikentynyt ja kenties nopeinta vauhtia koko Euroopassa. Alaspäin mennään tahtia, jota ei voida jatkaa pitkään, Niinistö päivittelee.

Kalli: Niinistön talouspolitiikka oli kamreerimaista

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli torjuu varapääjohtaja Sauli Niinistön moitteet nykyisen hallituksen talouspolitiikasta. Kalli sanoi kannanotossaan tänään, että Niinistön muistelut omien tekojensa suhteen ovat vähintäänkin epätarkkoja. Niinistön aikana uudistukset jäivät tekemättä, hän arvioi.

Kalli muistutti Niinistön olleen se valtiovarainministeri, joka "surffasi" vuosituhannen vaihteen poikkeuksellisen suuren maailmantalouden noususuhdanteen huipulla.

- Moni tarvittava päätös ja talouden rakenteiden uudistus jäi poliittisen voiman ja tahdon puuttumisen takia tekemättä. Valtiontaloutta hoidettiin Niinistön aikakaudella kamreeriotteella. Tulevaisuusavaukset jäivät tekemättä, Kalli arvioi.

Kallin mielestä kaikki merkittävät yrittäjyyttä ja talouden rakenteita koskevat uudistukset jäivät sinä aikana tekemättä, mutta Matti Vanhasen hallitus on saanut ne aikaiseksi.

- Taloudenpidossa Vanhasen hallitus on ollut erittäin kurinalainen, sovituista menokehyksistä ei ole lipsuttu ja koko vaalikauden menokehys alitetaan selvästi. Sen sijaan Niinistö teki vaalibudjetin ja päästi menokehykset repeämään, Kalli tuomaroi.

Viitanen: Niinistö talouspolitiikasta eri linjoilla kuin kokoomus

SDP:n varapuheenjohtaja Pia Viitanen arvelee varapääjohtaja Sauli Niinistön päätyneen eri linjoille kokoomuksen kanssa talouspolitiikassa. Niinistön puheet Pohjalaisen haastattelussa ovat Viitasen mukaan eri linjoilla kuin kokoomuksen vaihtoehtoisbudjetti.

- Kokoomuksen nykyjohtajien perjantaina lanseeraama "varjobudjetti" ei ollut talouspoliittisesti vaihtoehto hallituksen linjalle. Siinä ainoastaan esitettiin hallituksen esityksen päälle menonlisäyksiä, joita kattaa usko ja toivo verotulojen kasvusta virkalaskelmia nopeammin.

Viitasen mukaan kokoomuksen pitkäaikainen puheenjohtaja Niinistö tulee samalla arvostelleeksi myös nykykokoomuksen linjaa, joka ei talouspoliittisesti tarjoa vaihtoehtoa hallituksen peruslinjalle.

- Ehkä Niinistön purkaus heijastaakin hänen kiusaantumistaan oman puolueensa varjobudjettiin, Viitanen tulkitsee.

Hänen mielestään nyt on mielenkiintoista nähdä kumpi lopulta kokoomusta johtaa, Jyrki Katainen vai Sauli Niinistö.

Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtaja Sari Sarkomaa vastasi Viitaselle tuota pikaa ja sanoi, ettei kokoomuksen vaihtoehtobudjetti suinkaan vaikuta budjetin tasapainoon.

- Punamultahallitus ei ole pystynyt esittämään vaihtoehtoa, joiden avulla turvattaisiin taloudellinen kasvu ja hyvinvointipalvelut myös tulevaisuudessa. Hallituksen budjettiesitys on rutiininomainen, josta puuttuvat selkeät poliittiset painopistevalinnat. Kokoomus on omassa vaihtoehdossaan linjannut selkeästi omat painopisteensä, Sarkomaa sanoi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.