Niinistö nimesi neuvonantajiaan

Ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkö Teemu Tanner siirtyy presidentti Sauli Niinistön kansliapäälliköksi. Tanner nimitetään presidentin esittelyssä perjantaina. Hän aloittaa tehtävässä 1. huhtikuuta.

Tanner on ollut ulkoministeriön palveluksessa vuodesta 1985. Hän on muun muassa työskennellyt ulkoministeriön Afrikan ja Lähi-idän osaston päällikkönä ja toiminut Suomen edustajana EU:n poliittisessa ja turvallisuuskomiteassa. Hänellä on ulkomaanedustustokokemusta myös Washingtonista, Pariisista ja Soulista.

— Teemu Tanner on ulkopolitiikan kova ammattilainen ja tämä oli merkittävin valintakriteeri tehtävään, Niinistö totesi.

Presidentin ulkopoliittiseksi neuvonantajaksi tulee ulkoministeriön Mikko Hautala, joka parhaillaan työskentelee ministerinä Suomen Moskovan suurlähetystössä. Oikeudelliseksi neuvonantajaksi tulee sisäministeriön kansainvälisten asioiden yksikön ylijohtaja Minna Hulkkonen ja viestintäpäälliköksi ulkoministeriön viestintäjohtaja Veera Heinonen.

Niinistön kampanjassa erityisavustajana toiminut Mikko Kortelainen tulee erityisavustajaksi kabinettiin.

Tanner iloitsee tehtävästään

Tanner kertoo ottavansa tehtävän vastaan tyytyväisin mielin.

— Tämä oli toki yllätys, mutta myönteinen sellainen, hän sanoi.

Tanner kertoi, että hän sai kuulla ensimmäisen kerran uudesta työtarjouksesta pari viikkoa sitten. Vastausta ei tarvinnut kauan miettiä.

— Tehtävä on ilman muuta kiinnostava.

Tanner kertoi, ettei ole ollut paljon tekemisissä tulevan päämiehensä kanssa, mutta tuntee hänet kyllä jo vuosikymmenien takaa. Ensimmäinen tapaaminen oli 1990-luvun alussa, kun Tanner oli työssä Suomen lähetystössä Ranskassa, ja Niinistö johti siellä vierailevaa eduskunnan valtuuskuntaa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.