Niinistö perää budjettikuria

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö vetoaa eduskuntaan, että se ei kasvattaisi uusilla menoilla valtion ensi vuoden budjetin loppusummaa.

Niinistö varoitti eduskuntaa budjetin loppusumman kasvattamisen lisäksi myös kustannuskehityksen karkaamisesta. Budejtin 196,6 miljardin markan menojen ylitys menisi Niinistön mukaan riskin puolelle.

Eduskunnassa ei puolestaan uskota, että kansanedustajien omat palkankorotukset veisivät pohjan syksyn maltilliseksi toivotulta palkkalinjalta. Eduskunta kokoontui kolmen kuukauden kesälomien jälkeen tuoreet ministerit mukaanlukien.

Niinistö ei istuntokauden avauksessa torpannut eduskunnan muutoshaluja, mutta varoitti, että budjetin loppusumman suhteen ollaan äärirajoilla. Kovin varoitus tulee kustannusten karkaamisesta. Inflaatiotavoite on 1,8 - nyt mennään kolmessa.

-Sehän ei ole mitenkään vieras asetelma, itse asiassa pelottavan tutunomainenkin asetelma. Ei liene sellaista nousukautta, jota enemmän tai pahemman olisi tuhlattu sitten juuri kustannuskehityksen vuoksi antamalla vähän liikaakin löysiä, sanoi Niinistö

Erityisesti syksyn palkkaneuvottelujen pelätään aiheuttavan kohtalokkaan kustannuskierteen, elleivät yli kuuden miljardin markan veronkevennykset riitä palkansaajille.

Palkankorotukset puhuttavat

Eduskunta sai tänään hallituksen budejttiesityksen, jonka yksi pahin peikko on inflaatiokehityksen

Eduskunta palasi lomalta

karkaaminen käsistä. Kansanedustajien lienee kuitenkin vaikea toppuutella syksyn palkkaneuvotteluja, sillä tämän kuun alusta he nostivat itse omia palkkojaan vähintään 30 prosentilla. Puhemiehellä korotus on peräti satakakaksikymmentä prosenttia.

-No kyllä siinä tietenkin tässä tilanteessa se vaikuttaa varmaan ristiriitaiselta, mutta tietysti on otettava huomioon se, että tässä kansaedustajien asiassa on kyse varmaankin usean, kahdenkymmenen vuoden remontista, ettei ole kyse vain tämän vuoden asiasta, sanoo valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Maria- Kaisa Aula.
Aula on maltillisten palkankorotusten kannalla.
-Jos otetaan huomioon myös se, että veroalennukset tuovat lisää ostovoimaa, sanoo Aula.

Eduskunta pääsee budjetin kimppuun ensi tiistaina. Tänään keskustan ryhmä jo uhkasi välikysymyksellä ellei hallitus tule viikon kuluttua vastaan sen vaatimuksissa bensaveron alentamiseksi.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.