Niinistö: Vaalirahoituskuvioiden muutos on hyvä asia

Myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö on kommentoinut Ruotsin-vierailullaan kansanedustaja Ilkka Kanervan (kok) saamaa tuomiota.

– Tässä vaiheessa voi vain todeta sen, että meillä tuomioistuimet tekevät itsenäisesti toimivaltaansa kuuluvaa työtä ja on vaikea lähteä muualta arvioimaan, Niinistö totesi aluksi.

Niinistön mielestä vaalirahoituskuvioiden muuttuminen läpinäkyvämmäksi on hyvä asia.

– En nyt vain puhu tästä tuomiosta, vaan koko siitä prosessista, onhan se jo aika lailla muuttanut näitä vaalirahoituskuvioita ja se on hyvä asia, Niinistö jatkoi.

Niinistö ei usko tapauksen mustaavan Suomen kuvaa maailmalla.

– En usko, että tällä on välittömiä vaikutuksia. Moni sanoo, että sillä on kielteisiä vaikutuksia, mutta yhtä hyvin voidaan sanoa, että kun meillä on selkeä prosessi, joka päättyy sitten aikanaan lainvoimaiseen tuomioon, niin se osoittaa myös oikeusvaltion ominaisuutta.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.