Noin sata postikonttoria lakkautetaan lähiaikoina

Posti harventaa kovalla kädellä toimipisteitään. Kahden vuoden päästä Suomessa toimii enää vajaat 200 postin omaa toimipaikkaa.

Posti aikoo vähentää tänä ja ensi vuonna yhteensä noin sata postitoimipaikkaa eri puolilta Suomea. Nämä muuttuvat niin sanotuiksi yrittäjäposteiksi, joita on maassa jo tuhatkunta.

Postitoimipaikkoja lähtee lähiöiden ja maaseutupaikkojen lisäksi nyt myös pienistä kaupungeista. Kannus on noin 6000 asukkaan kaupunki Keski-Pohjanmaalla, jossa posti on toiminut samassa kiinteistössä jo yli kolmekymmentä vuotta. Nyt Kannus on pantu samaan sarjaan kuin Mäntyharju, Juuka, Ilmajoki, Suolahti, Oulunsalo, Kiiminki tai Helsingin Itä-Pasila ja Mellunmäki. Näiltä paikkakunnilta loppuu oma postitoimipaikka jo tänä keväänä. Postipalvelut löytyvät jatkossa sivutoimisena jonkun paikallisen yrittäjän puodista.

Tänä vuonna yrittäjävetoisiksi posteiksi muuttuu 60 konttoria, ensi vuonna vielä neljäkymmentä lisää. Vuonna 2007 Suomessa toimii enää vajaat 200 postin omaa toimipaikkaa.

- Pienempien toimipaikkojen liikevaihto ei riitä kattamaan kulujamme, perustelee Postin toimipaikkojen johtaja Raimo Anttonen.

Tällä hetkellä Suomessa toimii erilaisten yritysten yhteydessä jo noin tuhat postia. Asiaan on totuttu pienempien lähiöiden yhteydessä, mutta kaupungin ainoan postitoimipaikan lakkauttaminen tuntuu isolta murheelta.

- Kyllä oma posti on aina imagollinen kysymys, pohtii Kannuksen kaupunginjohtaja Päivi Laajala.

Posti aikoo toteuttaa saneerauksen ilman irtisanomisia. Posto tarjoaa vakituisille työntekijöille työtä samoissa tehtävissä postin muissa toimipaikoissa omalla työssäkäyntialueella.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 21.01.2005)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.