Nopeusrajoitusten alennus puri Helsingissä

Keskinopeus Helsingin kaduilla aleni ainoastaan neljä prosenttia, mutta jo näin pienen nopeuden laskun arvioidaan säästävän Helsingissä onnettomuuskustannuksia viisi miljoonaa euroa vuodessa.

Uudet nopeusrajoitukset ovat hillinneet autoilijoiden nopeuksia Helsingin kaduilla. Vauhti on kuitenkin laskenut keskimäärin vain neljä prosenttia, vaikka nopeusrajoituksia alennettiin kymmenellä kilometrillä tunnissa.

Kaduilla, joilla rajoitus laskettiin 30 kilometriin tunnissa, oli keskinopeus syyskuussa 34,4. Toukokuussa vastaava luku oli 35,8 kilometriä tunnissa. Jos rajoitusta oli laskettu 40 kilometriin tunnissa, oli keskinopeus hidastunut 41,9:stä 40,3 kilometriin tunnissa.

Ajoneuvojen keskinopeusmittauksissa ei huomioitu jonossa ajavia, vaan ainoastaan vapaasti liikkuvat autot. Nopeuksia tarkkailtiin kymmenellä asuntokadulla ja kantakaupungin liikekadulla, jotka saivat uudet rajoitukset viime kesänä. Rajoitusten vaikutukset vaihtelivat kaduittain. Esimerkiksi Sturenkadulla tai Nordenskiöldinkadulla havaittiin vain vähäisiä muutoksia.

-Lisäruuhkautumista tai saasteiden lisääntymistä ei voida todeta tapahtuneen, kertoi liikennesuunnittelupäällikkö Olli-Pekka Poutanen Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastosta.

Vaikutuksia liikenneturvallisuuteen on vielä liian aikaista arvioida. Onnettomuuskustannusten on kuitenkin ennustettu vähenevän viisi miljoonaa euroa vuodessa. Aiemmin nopeusrajoitusten laskulla on pystytty vähentämään merkittävästi liikennekuolemia ja jalankulkijoille sattuvia onnettomuuksia.

Useita rajoituksia laskettiin viimeksi vuonna 1992. Helsingin liikenneturvallisuusyhdistyksen mukaan esimerkiksi kantakaupungin jalankulkuonnettomuudet vähenivät heti sen jälkeen lähes 40 prosentilla.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 24.11.2004)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.