Nordea korvaa haittaohjelman vahingot asiakkaille

Nordea lupaa korvata asiakkailleen kaikki rahalliset tappiot, jotka ovat syntyneet internetissä liikkeellä olevasta haittaohjelmasta. Tileiltä on viety rahaa ohjelman avulla.

- 15 asiakastamme on menettänyt yhteensä noin 50 000 euroa, kertoo Nordean riskienhallintajohtaja Kari Oksanen.

- Olemme olleet yhteydessä niihin asiakkaisiin, joille on aiheutunut rahallisia tappioita ja sopineet heidän kanssaan varojen palauttamisesta.

Nordea varoitti verkkopankkiasiakkaitaan perjantaina haittaohjelmasta, joka ohjaa rahoja väärään paikkaan.

Haittaohjelma näkyy asiakkaan tietokoneella siten, että Nordean verkkopankin suomenkielinen sisäänkirjautumissivu on muuttunut englanninkieliseksi. Sivun yläreunassa on englanninkielinen teksti, jossa kerrotaan huoltotoimista, jotka kestävät 24 tuntia. Lisäksi huomautetaan, että kaikki palvelut eivät toimi oletetusti.

Pankkiasiointia ei saa jatkaa, jos joutuu tällaiselle sivulle. Konetta ei saa käyttää verkkopankkiasiointiin, ennen kuin haittaohjelma on poistettu koneelta. Nordea on julkaissut verkkosivuillaan linkin, jonka kautta voi päivittää virustorjuntaohjelmansa löytämään ja poistamaan haittaohjelman.

Oksasen mukaan tilanne on rauhoittunut perjantain tiedottamisen jälkeen. Hän muistuttaa, että virustorjuntaohjelma kannattaa hankkia tunnetulta, luotettavalta toimittajalta ja pitää se jatkuvasti päivitettynä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.