Mainos

Nordean Visa Electron- pankkikortit temppuilivat

Nordean Visa Electron -pankkikortit ovat temppuileet tänään. Niillä ei ole voinut maksaa ostoksiaan, sillä tietotekniikkalaitteissa on ollut ongelmia iltapäivän ja illan aikana.

Kaikkiaan katkos kesti noin kolme tuntia. Nordean asiakaspalveluun tuli yhteydenottoja muun muassa ulkomailla olleilta asiakkailta, jotka olivat yrittäneet käyttää korttejaan.

-Eniten yhteyttä ottivat akuuteissa tilanteissa olleet ihmiset, joilla ei ollut muuta mahdollisuutta saada rahaa tänä iltana. Mitään valtavaa ruuhkaa ei kuitenkaan asiakaspalveluun ole tullut, kertoo elektronisten pankkipalveluiden johtaja Markku Siitonen Nordeasta.

Visa Electron -kortit vaativat toimivia tietotekniikkayhteyksiä, sillä muuten niillä ei voi maksaa. -Kun Visa Electron -kortilla maksaa, varmennetaan tilillä oleva rahamäärä välittömästi. Näin ollen asiakas ei voi ylittää kortilla tiliään. Tämä varmennusjärjestelmä ei toiminut, joten kortit olivat tilapäisesti käyttökelvottomia, Siitonen kertoo.

Aluksi ei ollut selvää onko vika Luottokunnan vai Nordean laitteistossa, joten vian paikantaminen vei aikansa. Muiden pankkien vastaavissa korteissa ongelmia ei samaan aikaan esiintynyt.

Nordean korteissa on ollut samoja vaikeuksia myös aiemmin tänä kesänä ja pitkin vuotta. Tänään sattunut kolmetuntinen katkos oli yksi pisimmistä tänä kesänä olleista katkoksista.

Visa Electron -kortteja on liikkeellä Suomessa noin puoli miljoonaa, joista Nordean asiakkaiden käytössä on noin puolet.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.