Nuoret aikovat äänestää presidentinvaaleissa

Valtaosa nuorista aikoo äänestää tammikuussa presidentinvaaleissa. Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry:n teettämän kyselytutkimuksen mukaan yli 80 prosenttia nuorista aikoo äänestää presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella.

Äänestämisen todennäköisyys kasvaa nuoren iän mukana: 18-20-vuotiaiden ja 27-29-vuotiaiden aikeissa äänestää vaalien molemmilla kierroksilla on lähes 20 prosenttiyksikön ero.

Kyselyyn vastanneista nuorista kaksi kolmasosaa on jo valinnut ehdokkaansa. Kyselyn mukaan Sauli Niinistö saa 33 prosenttia äänistä, Pekka Haavisto 12 prosenttia äänistä ja Timo Soini 8 prosenttia äänistä.

Nuorten ehdokasvalintaan vaikuttavat eniten ehdokkaan arvot ja toiseksi eniten ehdokkaan mielipiteet.

Yli puolet nuorista pitää presidentin tärkeimpänä roolina Suomen edustamista ulkomailla.

TNS Gallupin toteuttamaan tutkimukseen osallistui 1 021 18-29-vuotiasta nuorta. Virhemarginaali on keskimäärin + 3 prosenttiyksikköä.

(MTV3 )

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.