Nuoret viihtyvät teknologiahommissa aiempaa paremmin

Teknologiateollisuuden työhyvinvointihanke on parantanut nuorten työssä viihtymistä, selviää tuoreesta tutkimuksesta.

Teknologiateollisuus ry:n selvityksen mukaan alle 35-vuotiaiden työntekijöiden työmotivaatio ja työhön sitoutuminen ovat parantuneet aiemmasta. Myös luottamus työnantajaan on lisääntynyt. Nuoret myös kokivat, että heitä on kohdeltu yrityksissä aiempaa oikeudenmukaisemmin ja annettu kannustavaa palautetta.

Aiempien tutkimusten mukaan työhyvinvointi on heikointa nuorilla työntekijöillä. Professori Juhani Ilmarisen mukaan työhyvinvoinnin parantamiselle on juuri tästä syystä tarvetta.

– Nuoria ei usein arvosteta, heitä pidetään kokemattomina työntekijöinä, jotka ovat oppimassa ammattilaisuuttaan. Pomottavan esimiehen sijaan nuoret tarvitsevat valmentajan, joka osaa ottaa heidät vahvuuksineen ja heikkouksineen. Tässä on vielä puutteita.

Tutkimuksessa oli mukana noin 800 ihmistä neljästä teknologia-alan yrityksestä.

Teknologiateollisuus ry:n ja neljän palkansaajajärjestön työhyvinvointihanke käynnistettiin pari vuotta sitten. Tällä hetkellä mukana on lähes 50 yritystä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.