Nuori kuljettaja väitti väistäneensä mäyrää – todellisuus oli toinen

Lounais-Suomen poliisilaitos tiedottaa tänään hieman vanhemmasta, erikoisesta jutusta.

”Yksi hieman poikkeava juttu nousee muuten niin tavanomaisesta massasta esille”, poliisi kirjoittaa.

Tapahtumassa on kyse Maskussa viime heinäkuussa tapahtuneesta ojaanajosta. Tapahtumasta oli tuolloin kirjattu sekalaisilmoitus eläinonnettomuudesta, sillä kuljettaja oli kertonut väistäneensä mäyrää.

Kolarissa ilmoitetut vauriot ja ulosajopaikan olosuhteet kuitenkaan eivät täsmänneet, ja tämä kiinnitti poliisin huomion. Poliisi lähti paikan päälle tekemään tarkempaa tutkintaa; mitä ei aina eläinonnettomuuksissa tehdä.

Tapahtumapaikalla selvisi muun muassa auton todellinen nopeus ennen onnettomuutta. Nopeus selvisi asiantuntijan avulla, kun olosuhteet, renkaiden kunto ja jarrutusjälkien pituus olivat selvillä. Ajonopeus oli selvästi yli sallitun rajan.

Asiaan liittyvät henkilöt kutsuttiin kuultaviksi. Mäyrä ei liittynytkään onnettomuuteen mitenkään, vaan nuori kuljettaja oli ajanut reilua ylinopeutta ja sitten ulos tieltä.

Asia on siirretty syyttäjälle. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.