Nuorisokasvattaja: Tappeluherkkyyttä yhä nuoremmissa

Vaikka viime aikojen uutisoinnista voisi ehkä päätellä muuta, ei nuorisokasvattaja Timo Purjo ole huomannut, että nuorten joukkotappelut olisivat yleistymään päin.

- Nuorten väkivalta on tutkimusten mukaan lisääntynyt, mutta joukkotappeluiden suhteen olen nähnyt aktiivisempiakin aikoja esimerkiksi 10 - 15 vuotta sitten, parikymmentä vuotta alalla ollut Purjo sanoo.

Nuorten väkivaltaan perehtyneen Non Fighting Generation ry:n toiminnanjohtaja on kuitenkin huolissaan yhä nuoremmista tappelupukareista, sillä häiriökäyttäytyminen alkaa hänen mukaansa aina vain pienempänä. Esimerkiksi Linnanmäen eilisessä kahakassa nuorimmat osallistujat olivat vain 4-vuotiaita.

Linnanmäelle välejä setvittiin poliisin mukaan peräti 150 maahanmuuttajataustaisten nuorten kesken, mutta Purjo ei allekirjoita väitettä, että nahistelu olisi yleisempää maahanmuuttajien keskuudessa.

- Mutta se lienee selvää, että kun maahanmuuttajat ovat vieraassa maassa, niin heidän porukkahenkensä on vahvempi. Siinä mielessä joukkotappelut voivat olla tyypillisempi muoto maahanmuuttajien keskuudessa kuin kantaväestön. Suomalainen tapa on ehkä enemmän yksi yhtä vastaan.

Kuka löi ketä, ei Purjon mielestä ole olennainen kysymys. Enemmän olisi syytä kiinnittää huomiota väkivaltaiseen käytökseen ylipäänsä sekä lisääntyneeseen raakuuteen.

- Niin kauan kuin olen alalla ollut, niin nuorisoväkivalta on ollut huomattavaa. Järkyttävän paljon on järkyttävän raakoja tekoja. Nuorten väkivaltaan, oli se sitten lisääntymässä tai vähenemässä, pitäisi kiinnittää entistä voimakkaammin huomiota yhteiskunnan ja päättäjien taholta. Ja nimenomaan aikuiset ovat loppupeleissä vastuussa nuorista.

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.