Nuorisotakuun onnistumisesta ensimmäisiä tietoja

Vuodenvaihteessa voimaan tulleen nuorisotakuun onnistumisesta saadaan tänään ensimmäisiä tietoja, kun uusi työvoimatutkimus julkaistaan.

Työllisyysluvuista näkyy, kuinka moni tammikuussa työn hakijaksi ilmoittautunut nuori oli vielä huhtikuussa ilman työtä. Nuorisotakuu tarkoittaa sitä, että viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta nuorelle tarjotaan työtä, opiskelupaikkaa tai esimerkiksi työpajamahdollisuutta tai kuntoutusta.

Paikkaa tarjotaan jokaiselle alle 25-vuotiaalle ja alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille.

Nuorten yhteiskuntatakuuseen liittyy myös hallituksen lupaus koulutuspaikasta. Jokaiselle peruskoulun päättäneelle taataan koulutuspaikka lukioissa, ammattikoulussa tai esimerkiksi oppisopimuksessa, työpajassa tai kuntoutuksessa.

Nuorisotakuu on yksi hallituksen keskeisimmistä hankkeista. Hallitus järjestää tänään tiedotustilaisuuden, jossa se valottaa nuorisotakuun etenemistä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.