Nuorisotyön taso kunnissa vaihtelee rajusti

Nuorten syrjäytyminen ja vähäinen kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin huolettaa päättäjiä. Samat päättäjät pystyvät kuitenkin jättämään nuorisotyön kunnissa varsin huonolle hoidolle. Yleensä vedotaan rahan puutteeseen.

Länsi-Suomen lääninhallituksen ylitarkastaja Marjut Mikkola ei hyväksy selitystä. Kuntien lisäksi nuorisotyötä tekevät seurakunnat ja erilaiset yhdistykset. Osa niistä saa kunnilta taloudellista tukea. Mikkola peräänkuuluttaa enemmän yhteistyötä toimijoiden kesken.

- Jos kaikilla on vähän rahaa, pitäisi miettiä, saataisiinko yhdessä enemmän aikaan. Yhteen hiileen puhaltaminen ei maksa mitään, Mikkola painottaa.

Tuoreesta läänin peruspalveluraportista ilmenee, että jonkin verran halua yhteistyöhön löytyy.

- Myös se kävi ilmi, että ollaan vähän kateellisia ja kyräillään, ettei toiset tule meidän reviirille touhuamaan, Mikkola murehtii.

Kunnilla petrattavaa

Raportti paljastaa, että kunnilla on nuorisotyössä paljonkin parantamisen varaa. Vain vähän yli puolet kunnista tekee erityisnuorisotyötä, kuten päihdekasvatusta tai katupäivystystä. Varsinainen erityisnuorisotyöntekijä löytyy kuitenkin vain noin joka viidennestä kunnasta.

Kaikista nuorisotoimen työntekijöistä lähes joka kymmenes hoitaa tehtäväänsä ilman koulutusta. Pahimmassa tapauksessa kunnassa ei ole lainkaan päätoimista nuorisotyöntekijää, vaan tehtävää hoitaa joku muu viranhaltija oman toimensa ohella.

Raportin mukaan kunnissa ollaan suhteellisen tyytyväisiä nuorisotilojen määrään ja varustetasoon. Suurin ongelma on se, että lähes kaikki tilat ovat kiinni viikonloppuisin.

Joissakin kunnissa on oivallettu myös internetin mahdollisuudet nuorisotyössä. Käytössä on muun muassa erilaisia tieto- ja neuvontaportaaleja. Jyväskylän, Turun ja Tampereen lisäksi verkkopalveluja käytetään myös joissakin pienemmissä kunnissa.

- Toiminnan laatua ei ratkaise kunnan koko vaan se, miten aktiivista nuorisotyötä tekevä porukka on ja mihin aktiivisuus kohdistuu.

Vuosittain tehtävässä peruspalveluraportissa lääninhallitukset arvioivat palvelujen saatavuutta ja riittävyyttä kunnissa. Tilasto- ja rekisteritietojen lisäksi lääninhallitus lähettää kunnille erilaisia kyselyjä. Viime vuonna 87 prosenttiin kyselyistä tuli vastaus.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.