Nuorten ostarilla hengailu vaihtunut netissä roikkumiseen

Poikia ja tyttöjä kohdellaan edelleen eri tavalla, todetaan Meidän Perhe -lehden murkkututkimuksessa. Pojat saavat itsenäisesti päättää esimerkiksi nettiystävistään, ruokailutottumuksista ja päihteiden käytöstä tyttöjä aiemmin. Vain kotitöistä tytöt saavat päättää ennen poikia.

Vanhempia mietityttää lähinnä nuorten muuttuneet ajanvietetottumukset. Ennen nuoret notkuivat ostarilla, nyt internetissä.

Väestöliiton asiantuntijalääkärin Raisa Cacciatoren mukaan vanhempien pitäisi mennä rohkeammin lasten ja nuorten nettimaailmaan mukaan. Samalla yhteinen aika lisääntyisi ja vanhempien pelot hälvenisivät.

Kolmannes kyselyyn vastanneista vanhemmista suree liian vähäistä yhteistä aikaa lastensa kanssa. Murkkututkimuksen mukaan työ ja lasten harrastukset nakertavat eniten koko perheen ajasta.

Cacciatoren mielestä kiire ja yhteisen ajan puute on suurin stressitekijä vanhemmuudessa. Vanhemman ja nuoren suhteesta syntyy toimiva vain ajan kanssa.

Meidän Perhe -lehden TNS Gallupilla teettämässä haastattelututkimuksessa oli mukana 12-18-vuotiaita suomalaisnuoria ja heidän vanhempiaan. Tammikuussa toteutettuun tutkimukseen osallistui 230 nuorta ja 226 vanhempaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.