Nuorten psyykelääkitys lisääntynyt

Väitöstutkimus kertoo lisäksi, että masennuksen vuoksi sairaalassa osastohoidossa olevien nuorten osuus kasvoi kahdeksassa vuodessa lähes kolmanneksella.

Psyykelääkkeiden käyttö osana nuorten psykiatrista osastohoitoa lisääntyi 1990-luvulla lähes 40 prosenttia. Samalla masennuksen vuoksi sairaalassa osastohoidossa olevien nuorten osuus kasvoi kahdeksassa vuodessa 28 prosenttia, ja lisäksi noin kolmasosalla avohoidon nuorista potilaista oli lääkehoito.

Lääketieteen lisensiaatti Kirsi-Maria Haapasalo-Pesun väitöstutkimus kartoittaa psyykelääkkeiden käyttöä nuorisopsykiatrisessa erikoissairaanhoidossa Suomessa. Tiedot käyvät ilmi hänen tutkimuksestaan. Serotoniinin eli keskushermostossa esiintyvät aineen takaisinoton estäjät olivat eniten käytetty valinta masennuksen ja pakko-oireisen häiriön hoidossa ja niin sanotut atyyppiset antipsykootit psykoosin hoidossa. Molemmat lääkeaineryhmät kuuluvat uusiin lääkkeisiin, joiden käyttö on myös aikuisilla yleistynyt.

Psyykelääkkeillä havaittiin tutkimuksessa olevan sekä tehoa että sivuvaikutuksia, joista tavallisimmat olivat väsymys, painonnousu ja huimaus. Haitallisiin sivuvaikutuksiin voidaan puuttua elämäntapaohjauksen keinoin. Elämäntapamuutokseen sitoutuminen vaatii kuitenkin hyvän motivaation, mutta tämä taas vaatii psyykkisen voinnin vakauden.

Haapasalo-Pesun väitöskirja Tutkimuksia nuorten psykofarmakologisesta hoidosta Suomessa tarkastetaan perjantaina Turun yliopistossa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.