Nuorten turvavyö usein kiinnittämättä

Nuorten kuljettajien ja matkustajien turvavyön käyttö on heikkoa. Liikkuvan poliisin Oulun yksikön päällikkö Jarmo Rintanen sanoo, että vain 54 prosentilla nuorista on turvavyöt kiinni autolla liikuttaessa. Pakettiautossa vyöt ovat kiinni vielä harvemmin.

Liikenneturvan ja liikkuvan poliisin kesällä tekemän valtakunnallisen laskennan mukaan taajamissa turvavyötä käyttää 80 prosenttia autoilijoista. Taajamien ulkopuolella luku on yhdeksän prosenttia enemmän. -Viime vuoden vastaavat luvut olivat taajamissa 85 prosenttia ja taajamien ulkopuolella 92 prosenttia, Rintanen huomauttaa. Samalla hän muistuttaa Suomessa kuolevan liikenneonnettomuuksissa vuosittain noin 400 henkilöä. -Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien viime vuosien arvioiden mukaan kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa turvavyön käyttö olisi todennäköisesti pelastanut kuolemalta vuosittain noin 40 henkilö- tai pakettiauton kuljettajaa tai matkustajaa, Rintanen sanoo. Hänen mielestä turvavyön käytön suojavaikutus on parhaimmillaan taajamanopeuksissa, vaikka vyön käyttö taajamissa on vähäisempää kuin niiden ulkopuolella.

Liikkuva poliisi valvoo tällä viikolla juuri turvavöiden käyttöä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.