Nykyhallitus ei rajoita alkoholin mielikuvamainontaa

Nykyhallitus ei anna alkoholin mielikuvamainontaa rajoittavaa lakiesitystä. Alkoholimainonnan rajoituksen sopivista keinoista on väännetty kättä pitkään, eikä sopua ole löytynyt. Peruspalveluministeri Paula Risikko (kok.) ja sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula (kesk.) päätyivät siihen, ettei lakiesitystä anneta.

Risikon ehdotuksessa lakiin olisi kirjattu keinot, joilla pyritään lopettamaan lapsiin ja nuoriin kohdistuva alkoholin mainonta. Lisäksi alkoholin mainostamista televisiossa olisi rajoitettu nykyistä enemmän, ja sama kielto olisi ulotettu koskemaan myös radiota.

Keskusta puolestaan olisi halunnut kirjata lakiin keinot, jotka mainonnassa ovat sallittuja. Lisäksi puolue halusi, että mainoksissa olisivat näkyvillä vain tuotetiedot.

Terveysjärjestöt ovat ajaneet voimallisesti mainonnan rajaamista tuotetietoihin.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.