Nykypäivä: Isyysvapaat ovat pidentymässä

Suuret työmarkkinajärjestöt ehdottavat isyysvapaiden laajentamista salaisessa muistiossa, kertoo sanomalehti Nykypäivä.

Vielä maaliskuussa järjestöt olivat eripuraisia siitä, miten vanhempainvapaita tulisi uudistaa.

Muistiossa ehdotetaan vanhempainvapaiden pidentämistä eritoten isien korvamerkittyjä vapaita lisäämällä. Samalla mahdollistettaisiin lapsen hoitaminen kotona ansiosidonnaisella päivärahalla nykyistä pidempään.

Laajasti työelämää, -uria ja -eläkkeitä käsittelevän toimenpidelistan allekirjoittajina ovat palkansaajakeskusjärjestöt Akava, SAK ja STTK sekä työnantajajärjestöistä EK ja kuntasektorin KT.

Nykypäivän mukaan muistio on päivätty toukokuulle ja sitä on käsitelty Jyrki Kataisen (kok.) johtamissa hallitusneuvotteluissa myönteisissä tunnelmissa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.