Nyt paukkuu pakkanen

Pakkaslukemat voivat laskea tällä viikolla lähelle 30 astetta. Kylmintä on tämänhetkisten säätietojen mukaan viikon keskivaiheilla.

Pakkanen voi kiristyä 30 asteeseen Oulun seudulla ja Keski-Suomessa. Etelä-Suomessakin voi olla jopa 25 astetta pakkasta.

- Kylmimmät paikat ovat maan keskivaiheilla viikon puolivälissä, loppuviikolla sen sijaan idässä ja pohjoisessa, kertoo Forecan päivystävä meteorologi Ilkka Alanko.

Poikkeuksellisia nyt mitattavat pakkaslukemat eivät ole.

- Kyllä kireitä pakkaslukemia mitataan joka vuosi siellä täällä ennen joulua. Pilvisyys on hieman arvoituksellinen tekijä, että siellä missä on kirkasta, pakkanen kiristyy koviin lukemiin, Alanko toteaa.

Lumisateita sen sijaan ei ole tälle viikolla luvassa. Ainoastaan Länsi-Suomessa voi sataa hieman lunta torstaina ja etelärannikolla viikonloppuna.

- Lumipeite ei kyllä tällä viikolla enää juurikaan pääse kasvamaan.

Tämänhetkisen arvion mukaan lämpötila pysyy myös jouluna pakkasen puolella.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.