Nyt puhuvat tuulivoimalan läheltä pois muuttaneet: "Korvasärkyä ja kuvotusta, kuin kidutusta"

Vielä aamulla Leena Kurikka asui Kurikassa. Nyt hän vastaa puhelimeen muuttolaatikoiden keskeltä noin sadan kilometrin päästä. Vanhasta kodistaan hän joutui lähtemään, sillä lähistöllä sijaitseva tuulivoimapuisto sai naisen mukaan hänen talonsa ”jyrräämään” ja aiheutti hänelle vakavia terveysongelmia.

Oireet ilmenivät asteittain kevään mittaan. Ensin menivät yöunet.

– Ihmettelin, kun heräilin yöllä ja aamulla olin aina väsynyt.

Sitten alkoivat korva- ja sydänoireet, kuvotus, verenpaineen nousu ja jatkuvat päänsäryt.

– Se alkoi mennä ajan kanssa niin pahaksi, että se oli ihan kidutusta. Oli pakko ruveta miettimään jotain ratkaisua. Omasta kodista on vaikea lähteä pois, mutta ei siinä voinut muuta kuin sairastua todella ja kuolla yhtäkkiä tai lähteä karkuun.

Kurikka yhdisti terveysongelmat kotinsa lähistöllä sijaitsevaan Santavuoren tuulivoimapuistoon luettuaan muiden tuulivoimaloiden lähistöllä sairastelleiden kokemuksia internetistä.

Nainen vakuuttui siitä, että hänen vaivansa aiheutuivat tuulimyllyistä lähtevästä matalista ääniaalloista, niin sanotuista infraäänistä.

Käsitys vaivojen yhteydestä tuulivoimalan läheisyyteen vahvistui naisen mielessä joka kerta, kun hän matkasi pois kotoaan.

– Sen huomasi myös siitä, että aina kun menin 20-30 kilometrin päähän voimalasta, kaikki oireet lakkasivat. Olin terve ja voin hyvin. Kun tulin kotia kohti, jo 10-15 kilometrin päässä ilmestyivät samat vanhat oireet. 

Hän kertoo jakaneensa huolensa tuulivoiman terveysvaikutuksista myös lääkäreidensä kanssa. Ensimmäinen suhtautui naisen kertomaan vakavasti. Kurikka kertoo saaneensa tautiluokitusjärjestelmä IDC-10:n mukaisen diagnoosin T75.2, ”värähtelyn vaikutus”. Seuraava lääkäri ei ollut yhtä ymmärtäväinen.

–  Tuntui, että häntä lähinnä huvittivat nämä oireet. Hän oli sitä mieltä, että minun olisi hyvä käydä työterveyspsykologilla.

Huimausta, päänsärkyä, oksentelua, tajuttomuutta

Saman kehotuksen on kuullut myös Ilpo Forsman, joka lähti perheineen evakkoon Merikarvialle rakentamastaan omakotitalosta pian sen jälkeen, kun lähistöllä käynnistyi tuulivoimala vuoden 2014 loppupuolella.

– Tammikuun ja helmikuun vaihteessa rupesi tulemaan erikoisia korvaoireita. Korvat menivät lukkoon, tuntui painetta korvissa ja korvien takana. Oli päänsärkyä, huimausta, pahoinvointia ja sitten alkoivat nivelsäryt. Polvet olivat jatkuvasti kipeänä ja lapsilla kipuilivat nilkat. Koulustakin tuli noottia, kun he eivät jaksaneet toimia ja liikkua normaalisti, kun jalat olivat kipeät. Itse kävin työterveyslääkärillä useita kertoja.

Forsman kertoo kiinnittäneensä huomiota lastensa ”toimettomuuteen”. Arkiset askareet eivät onnistuneet ja nukkumaanmeno oli vaikeaa. Koulunkäynnistäkään ei meinannut tulla mitään. Perheen nuorimmat lapset raapivat ihonsa rikki. Oli migreenikohtauksia ja oksentamista.

– Nuorimmainen oli silloin kahden vanha. Hän heräili öisin jatkuvasti, piteli korviaan ja valitteli, että täällä kuuluu ihme ääni. Kyselimme vaimon kanssa, että mitä sinä kuulet, kun ei täällä mitään ääniä kuulu. Hän teki suullaan, että tällainen ”bzzzzzzzz”-ääni kuuluu korvissa.

Rankimmista oireista kärsi kuitenkin Forsmanin vaimo, joka vietti kotiäitinä eniten aikaa perheen asunnossa.

– Häneltä mitattiin verenpaineeksi 160/110 ja leposyke huiteli 130:ssa.  

– Kun lähestyttiin kesää, tilanne alkoi mennä niin katastrofaaliseksi, että vaimoa vietiin useamman kerran ambulanssilla, kun hänellä tuli tajuttomuus- ja poissaolokohtauksia.

Forsman kertoo ryhtyneensä selvittämään eriskummallisten oireiden syytä ja ottaneensa yhteyttä tanskalaiseen ”lääketieteen spesialistiin”, joka on perehtynyt tuulivoiman aiheuttamiin terveysongelmiin.

– Hän vastasi muistaakseni jo seuraavana päivänä, että nämä ovat normaali ongelma ihmisille, jotka asuvat tuulivoimaloiden vaikutusalueilla.

Suomalaiset lääkärit eivät olleet yhtä vakuuttuneita.

– Kun vaimoa kuljetettiin ambulanssilla riittävän kauas kotoa, niin tilanne rupesi aina helpottamaan. Olimme monet kerrat seurannassa. Oli sydänkäyrät ja muut. Siinä vaiheessa ei näkynyt enää mitään. Kyllä ne pitivät pöhlönä. Sanoivat, että turhaan tulitte. Riittävän usein kun kävimme, he sanoivat, että nyt kyllä viiraa päässä ja ohjasivat psykiatrin puheille.

Forsman kertoo ilmoittaneensa vievänsä perheensä psykiatrille mielellään.

– Kävimmekin koko porukalla vastaanotolla pari kertaa juttelemassa. Siellä kysyttiinkin pian, että kannattaako tätä hoitosuhdetta jatkaa. Minä sanoin, että tehän te olette niitä ammattilaisia. Että teidän pitäisi tehdä analyysi, voiko meitä enää päästää kadulle kulkemaan, vai tarvitseeko tässä jotain kovempia toimenpiteitä. Se hoitosuhde loppui kahden käyntikerran jälkeen.

Selvitys tuulivoiman haitoista alkutekijöissään

Tuulivoiman ympäristö- ja terveyshaitoista ollaan tekemässä riippumatonta selvitystä. Työ on tosin vielä lähtökuopissaan, sillä haittojen arviointi ei ole helppoa.

Uutistoimisto STT:lle puhunut Työ- ja elinkeinoministeriön ylijohtaja Riku Huttunen kertoi vastikään, että ministeriön täytyy etsiä selvitykselle riippumaton ja puolueeton tekijä. Selvityksen hinnaksi on arvioitu kymmeniä tuhansia euroja.

Päätös selvityksestä on ollut huono uutinen tuulivoimayhtiöille, sillä päätökset uusista tuulivoimatuista jäävät odottamaan selvitystyön valmistumista.

Selvityksen jääminen käymistilaan on ollut erävoitto perussuomalaisille, jotka ovat olleet kriittisiä tuulivoimatuille ja kampanjoineet aktiivisesti tuulimyllyjen terveyshaittoihin liittyen.

Julkisuudessa eniten esillä on ollut muun muassa perussuomalaisen ammattiyhdistysvaikuttaja Matti Putkonen, joka on väittänyt tuulivoimaloiden äänien räjäyttävän lepakoita.

Toinen tuulivoimaloita julkisuudessa vastustanut perussuomalainen on Ritva ”Kike” Elomaa, joka kertoi viikonloppuna saaneensa satoja viestejä ihmisiltä, jotka ovat kertoneet saaneensa oireita tuulivoimaloista.

"Tässä asiassa en anna ikinä periksi"

Julkisuudessa väitteet tuulivoimaloiden aiheuttamista terveysongelmista ovat saaneet lähes täystyrmäyksen. Esimerkiksi vihreiden Ville Niinistö on kutsunut selvitystä tuulivoimaloiden terveysvaikutuksista perussuomalaisten ”huuhaaksi”.

Muuttomiehiä haastattelun lomassa ohjaileva Leena Kurikka on loukkaantunut kritiikistä.

– Tuntuu siltä, että pääkaupunkiseudulla ei yhtään tiedetä, mitä tässä maassa tapahtuu. Nyt on tuhansia ihmisiä, jotka oireilevat ja kärsivät. On satoja ihmisiä, jotka ovat joutuneet tästä syystä muuttamaan kodeistaan pois.

– Monien suhtautuminen on ollut melko alentuvaa. Tuntuu, että heillä ei ole tästä mitään tietoa.

Myös Forsmanin mukaan kritiikki on perusteetonta. Hänen perheessään tuulivoimaloiden terveyshaitat on koettu konkreettisina. Kysymykseen siitä, hyväksyykö hän selvityksen tulokset, mikäli niistä käy ilmi, että tuulivoimaloista ei voi aiheutua terveydellistä haittaa ihmisille hän vastaa tiukasti.

– En minä sellaisenaan hyväksyisi sitä. Jos oikealla tavalla asia tutkitaan, niin kyllähän se [vaikutus] sieltä löytyy. Emme me, tai kukaan muukaan jätä omaa kotiaan vapaaehtoisesti tai huvin vuoksi.

– Rakensin perheelleni kotia kaksi ja puoli vuotta. Pistin siihen joka ikisen euroni. Meidän koti ja se, että saan lapsille turvallisen ympäristön on ollut minun elämäntyöni. Jos meidät ajetaan sieltä väkisin pois, en sitä nielemättä pureskele.

– Siinä mielessä olen täysi hullu, että en tule antamaan tässä asiassa ikinä periksi. Ihmiset, jotka aiheuttavat toisille elämän mittaisia terveyshaittoja tai omaisuudenmenetyksiä, on laitettava vastuuseen. Minä tulen vaikka koko lopun elämäni ajamaan tätä asiaa.

Juttua päivitetty 29.11. kello 20.57: Aiemmin jutussa kerrottiin virheellisesti, että Leena Kurikan entinen kotipaikka sijaitsi Ilmajoella. Nainen asui kuitenkin Kurikassa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.