Nyt puhuvat työttömät: Tulevaisuus pirstaleina

Helsingin seudun työttömien yhdistyksestä 90-luvun lamasta saakka työttömänä ollut virikeohjaaja David Lee väittää, että mitkään poliittisten päättäjien vuosien mittaan tehdyt uudistukset eivät ole merkittävästi parantaneet työttömien asemaa.

– Minusta kaikki joutuvat samaan työttömyysputkeen. Puhutaan paljon uudistuksista, mutta en henkilökohtaisesti näe mitään suuria mullistuksia tapahtuneen.

Päinvastoin Lee on joutunut surullisena seuraamaan, kuinka helposti työttömyysputki periytyy isältä pojalle.

– Toivon nuorille, että he pääsisivät työurille. Mutta valitettavasti näyttää siltä, että työt eivät kohtaa työtekijöitä. Pätkätyöt eivät todellakaan sovi kaikille.  Ne tekevät elämän suunnittelusta mahdotonta.

Virikeohjaajana toimiva David Lee jäi työttömäksi mainostoimittajan työstä jo 90-luvun laman aikaan. Töitä on ollut työttömien yhdistyksessä erilaisissa tehtävissä. 

– Haluaisin kuitenkin kaikille työttömille sanoa, että työttömyys ei ole maailman loppu. Jos sinulla on harrastuksia, niin niiden suhteen kannattaa aktivoitua. Vihoviimeinen asia on, että jää sinne kotinurkkiin säälimään itseään.

Leen mukaan työttömyyden pitkittyessä joutuu miettimään, että onko minusta mihinkään.

Työttömyys on epäluonnollista

– Kannattaa aktivoitua ja käydä joka päivä jossakin - edes kirjastossa tai työttömien yhdistyksessä. Pahinta on, jos jää kotiin omien ajatusten loukkuun yksin kotiin, opastaa Lee.

Leen mukaan psyykkisiltä ongelmilta ei voi välttyä työttömyyden pitkittyessä.

– Jos etsii työtä ja etsii työtä ja joka paikasta tulee takapakkia. Se on rankkaa menoa - varsinkin jos vuodet kuluu. Psyyke ei kestä vuosikausia, vaikka olisi, kuinka aktiivinen ja sporttinen.

– Työttömyys kuluttaa ihmistä. Meidät on tehty tekemään työtä ja jos me ei saada tehdä sitä niin, se on epäluonnollista pidemmän päälle meille kaikille.

Pitkäaikaistyöttömien tukityöllistäminen on vaikeutunut vuoden alussa voimaan tulleen palkkatukiuudistuksen myötä. 

Työttömien valtakunnallisen yhteistoimintajärjestön mukaan palkkatukityöllistäminen on nyt mahdotonta. 

TVY:n mukaan hallitus pilasi palkkatukiuudistuksen liialla kiireellä.

Yhdistysten toiminta on nyt vaakalaudalla, sillä niitä pyöritetään pitkälti työllistetyillä.

Leen mukaan työt Helsingin Työttömien yhdistyksessä on tuonut hänen elämäänsä sisältöä, kun on saanut auttaa toisia yhdistyksen eri tehtävissä.

Tekisin mitä tahansa töitä

Mahmoud Afshartous on myös tukityöllistetty yhdistykseen viestintätehtäviin. Täällä hän on ensimmäisen kerran kokenut itsensä hyödylliseksi ja tarpeelliseksi.

– Minun työelämäni on kaatunut tähän ongelmaa: Itsensä myyminen työnantajalle. Kyllä mä mielelläni tekisin mitä vaan töitä.

Afshartousin mukaan yhdistyksen tuki töissä ihmiset pääsevät tekemään edes jotain niiden taitojaa vastaavaa.

– Työvoimatoimistossa katsotaan, mitä hakija osaa, mutta ei välttämättä sitä, soveltuuko hän siihen oikeasti. Sieltä tulee usein liian vaativia töitä, johon omat taidot eivät riitä.

Afshartousin mukaan hän kokee itsensä hemmotelluksi, sillä hänen vanhempansa ovat auttaneet häntä taloudellisesti.

– Olen nähnyt, että tuo luukuilla juokseminen aiheuttaa sen, että lopulta ihminen päätyy mielenterveysluukulle. Tuo juoksuttaminen pahentaa vaan asiaa. 

Tulevaisuus pirstaleina

Helsingin Diakonissalaitoksen yhteisövalmentaja Jouni Kylmälä on vetänyt pitkäaikaistyöttömien TyöKaapeli-hanketta, jossa työttömien jaksamista on tuettu eri keinoin.

– Minä kuulun siihen sukupolveen joka valmistui ammattiin ja luuli jäävänsä siitä eläkkeelle ja nyt se on pirstaleina. Katsotaan, mitä kesällä teen. No en minä toimettomaksi jää. 

Kylmälän projektityö on päättymässä kesällä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.