Juhannusaaton sää ja poliisin "lokki-ilmavoimat": Lue tästä parhaat aprillipilat

Tänään kannattaa sanoma- ja nettilehtiä lukea tavallista tarkemmalla silmällä ja myös suhtautua lukemaansa kriittisesti. Useimmat sanomalehdet osallistuvat tänään aprillipäivänä kansalaisten jekuttamiseen.

Ensimmäiset uutiset julkaistiin sanomalehtien nettisivuilla jo yöllä.

Maakuntalehti Karjalainen kertoo, että seitsemän vartiointiyritystä on lähtenyt mukaan kansainväliseen pilottihankkeeseen. Joensuusta mukana on kaksi yritystä, joiden keskustassa työskenteleville vartijoille annetaan kesäksi käyttöön ”älyteknologiaa hyödyntävät turvalasit”. Laseilla näkee vaatetuksen läpi, mutta sukuelinten kohdalla kuva sumenee.

Tampereella ilmestyvä Aamulehti koettaa huiputtaa uudella kotimaisella keksinnöllä. Sen avulla talvivihannesten sato kypsyy hangen alla. Keksinnön takana oleva biokemisti Janno Ketopaikka-Forss kertoo, että hän onnistui risteyttämään lehtikaalin ja kurpitsan. Säänkestävinä lajeina ne suorastaan nauttivat talvikeleistä.

Turun Sanomissa kerrotaan ikävämmästä tekijänoikeuskiistasta, joka syntyi unien tallentamisesta ja niiden kaupallisesta soveltamisesta. Itse laitteiden käytöstä kertoo Unilataamo Oy:n kanta-asiakas Jaakko Hakkarainen. Hän uskaltautui kokeilemaan järeää ammattilaismallia. ”Käärmeunia näkevän Hakkaraisen mielestä mamba on siinä vihreämpi kuin kotikoneessa”, kertoo jutun kuvateksti.

Viranomaisilta uusia määräyksiä 

Savon Sanomat puolestaan kertoo uudesta tänään voimaan astuvasta EU-direktiivistä, joka velvoittaa kaupungit kierrättämään koirien jätökset. Hommaa varten on toki tilattu ”O’shit” - työnimellä kehiteltävä konekin, mutta koska se ei tähän hätään ehdi, keräys hoidetaan käsityönä.

Vielä ehtii mennä halpaan (ennen aamu klo 09.00) Satakunnan Kansan pilaan. Lehti kehottaa kansalaisia vetämään vessanpönttönsä klo 9 aamulla. Valtion rakennerahasto mittaa menetelmällä remonttitarpeita.

Suomen Poliisi hehkuttaa puolestaan Facebook-sivuillaan pestanneensa 250 lokkia "ilmavoimikseen".

Suomi saa uusia tähtiä 

Huijaukset tielle on lähtenyt myös Hevosurheilu, joka kertoo ensimmäisen kloonatun suomenhevosen syntyneen 1.4. vain hiukan puolen yön jälkeen. ”Eläingenetiikan laitoksen pitkä projekti pääsi maaliin” kun klo 0.30 Ypäjällä syntyi ravikuningas Vieterin klooni.

Radio Nova kertoo, että BBC:n pois potkimalle Top Gear -juontajalle Jeremy Clarksonille on löytynyt uusi duuni. Hän korvaa Radio Nova Racing Team -ohjelman nykyisistä juontajista Jussi Hallin ja Emma Kimiläisen.

Lopuksi vielä juhannusaaton säätietoja Ilmatieteen laitokselta. Kannattaa varautua sateenvarjoon, jos meinaa viettää jussia Suomessa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.