OAJ: Ei tarvetta tiukoille ohjeille opettajien lahjoista

Opetusalan ammattiliitto OAJ ei ole saanut juurikaan yhteydenottoja liittyen opettajien saamiin joulu- tai kevätjuhlalahjoihin. Oppilaiden vanhempien opettajille hankkimat, joskus hyvinkin arvokkaat lahjat asettavat joidenkin mielestä oppilaat epätasa-arvoiseen asemaan, koska kaikilla perheillä ei ole varaa osallistua yhteislahjaan tai ostaa henkilökohtaista muistamista opettajalle.

Asiaa on pohdittu OAJ:ssa, mutta järjestö ei koe, että erityiselle ohjeistukselle olisi tarvetta.

– Olemme viestittäneet, että opettaja ilahtuu,  kun oppilas palkitsee opettajaa joka tunti olemalla ahkera, tekemällä tunnollisesti tehtävänsä ja käyttäytymällä asiallisesti, kehittämispäällikkö Nina Lahtinen sanoo.

– Jos sitten haluaa vielä tämän lisäksi jotenkin muistaa, niin se voisi olla itse tehty kortti ja suullinen palaute.

Lahtisen mielestä ei ole aiheellista holhota oppilaiden vanhempia ja neuvoa, mitä opettajalle saa tai ei saa tuoda.

– Koska se saatetaan tulkita niin, että opettajalle pitää tuoda jotain joka tapauksessa.

Lahtisen mukaan hyvä vaihtoehto opettajan muistamiselle on sellainen yhteiskeräys, johon vanhempi voisi laittaa sen rahamäärän, minkä haluaa tai sitten olisi yhteisesti sovittu kohtuullinen summa, esimerkiksi 1 tai 2 euroa.

MTV Uutisten haastattelema opettaja ehdotti, että yhteisesti kerätty lahjaraha voitaisiin osoittaa opettajan sijaan mielummin koulun vanhempainyhdistykselle, joka voisi ostaa koko koululle vaikka soittimia. Lahtisen mielestä ajatus on hyvä.

– Tai sitten voisi olla niin, että vanhempainyhdistys toteaa, että opettajalle ei tarvitse kenenkään mitään tuoda, vaan esimerkiksi mahdollisista myyjäisistä kerätyistä varoista kohdennetaan koko koulun iloksi jotain.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.