OAJ: Koulu-uhkailijat vahingonkorvausvastuuseen

OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi Huomenta Suomessa 13.11.2008 (MTV3)

Koulusurmien jälkeen on keskusteltu paljon oppilaiden hyvinvoinnista.

Esimerkiksi MTV:n 45 minuuttia -ohjelman eilinen erikoislähetys nuorten pahoinvoinnista ja saman ohjelman viime viikolla esittämä Jokelan koulusurmaajan vanhempien haastattelu ovat kirvoittanut suomalaiset kommentoimaan muun muassa koulukiusaamista ja mielenterveyspalvelujen puutetta.

Aamun Huomenta Suomessa vieraillut opetusalan ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi myöntää, että helppoa keinoa koulujen ilmapiirin parantamiseen ei ole.

- Kouluilta on viety niin paljon resursseja eli rahaa pois, mikä estää monen hyvän asian toteutumisen. Keskeinen ongelma on se, että puhutaan ryhmäkokojen pienentämisestä, mutta kuitenkin niitä kasvatetaan. Puhutaan tukiopetuksen ja kerhotyön tärkeydestä, mutta niitä kaikkia leikataan.

Koulumaailmassa toteutettiin 90-luvulla suuria leikkauksia. Rahamäärässä leikkaukset vastasivat vuositasolla 6 000 opettajan työpanosta. Kangasniemi sanookin, että tätä rahamäärää ei ole koskaan palautettu kouluille takaisin.

- Tämä on heijastunut erityisesti kerhotyöhön, riittävään tukiopetukseen ja järkevään erityisopetukseen.

Kaikkien otettava vastuuta

OAJ:n puheenjohtaja Kangasniemen mukaan kouluilmapiirin parantamiseen ei ole yhtä tyhjentävää ratkaisua.

- Meidän kaikkien, myös vanhempien, pitää ottaa vastuu tästä asiasta. Nyt tätä kasvatusvastuuta on siirretty liikaa koululle.

Vastuunottaminen tarkoittaa Kangasniemen mukaan esimerkiksi sitä, että kaikilla on velvollisuus puuttua ympärillään tapahtuviin asioihin. Esimerkiksi kiusaamisessa on oltava nollatoleranssi.

- Kun vanhemmat eivät välttämättä huomaa kiusaamista yhdestä, kahdesta tai kolmesta lapsestaan, niin miten opettaja huomaa 30 oppilaasta tai sadasta oppilaasta välitunnilla?, Kangasniemi kysyy.

Rangaistukset otettava käyttöön

Myös kouluturvallisuuden tilanne huolestuttaa Kauhajoen ja Jokelan ammuskelujen jälkeen.

- Tällä hetkellä tuhannet ja tuhannet koululaiset lähtevät kouluun pelon vallassa. He pelkäävät käydä koulussa ja myös opettajat pelkäävät, tämä on saatava loppumaan. Turvallisuus on pakko palauttaa kouluihin.

Kangasniemi vaatiikin, että olemassaolevat rangaistukset on otettava käyttöön. Uhkaajille pitäisi langettaa myös vahingonkorvausvastuu oppituntien peruuntumisen, kouluruoan pilaantumisen ja viranomaistyön lisääntymisen vuoksi.

- Myös alaikäisen on jouduttava korvaamaan aiheuttamansa taloudellinen vahinko. Ei voida ajatella niin, etteivät nämä (koulu-uhkauksia tehneet) lapset ymmärrä, miten suuren haitan aiheuttavat.

Kangasniemi sanoo, että yhteiskunnassa on tapahtunut lähivuosina valtavia mullistuksia, jotka ovat osaltaan syynä koulujenkin levottomuuteen.

Esimerkiksi internetistä löytyy kaikenlaisia vertaisryhmiä, joukossa on myös kieroutuneita arvoja ihannoivia yhteisöjä.

Lisäksi yhteiskuntasta kadonnut inhimillisyys ja perheiden rikkonaisuus vaikuttavat Kangasniemen mukaan vahvasti lasten ja nuorten hyvinvointiin.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.