OAJ: Pidemmät koulupäivät olisivat kaikkien etu

Opetusalan ammattijärjestö OAJ ymmärtää tuoreen opetusministerin Jukka Gustafssonin (sd) halua lisätä peruskouluun lisää opetustunteja. Gustafsson sanoo sanomalehti Keskisuomalaisessa, että koulupäiviä olisi varaa pidentää erityisesti peruskoulun ensimmäisillä luokilla.

Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen on opetusministerin kanssa samoilla linjoilla.

– Myös OAJ on esittänyt, että peruskoulun tuntimäärää voitaisiin lisätä. Ajatus siitä, että lisäys kohdistuisi alemmille luokille, on ihan kohdillaan, koska niillä luokilla lasten koulupäivät ovat melko lyhyitä. Pidemmät koulupäivät vaikuttaisi myös iltapäivätoiminnan tarpeeseenkin, Luukkainen sanoo.

Suomi on opetustuntimäärien vertailussa paljon alle OECD-maiden keskiarvon. Toisaalta pienemmillä tuntimäärilläkin saavutetaan hyvin tuloksia, onhan Suomi pärjännyt aina mainiosti esimerkiksi Pisa-tutkimuksissa. Mikä tarve lisätunneille siis olisi Suomessa?

– Tarkoitus ei ole suinkaan hinata opetukselle asetettuja tavotteita korkeammalle tai lisätä oppilaiden kuormitusta. Tuntimäärän lisäämisen tulisi tuoda aikaa asioiden ja tavoitteiden käsittelyyn. Näin nekin oppilaat, jotka tarvitsevat enemmän aikaa ja työtä tavoitteiden saavuttamiseen, saisivat helpommin yksilöllistä tukea, Luukkainen sanoo.

Hän ei halua lähteä spekuloimaan sitä, mitä tunteja perusopetukseen tulisi lisätä.

– Tarkoitus on väljentää aikataulua, jolla tavoitteita lähdetään saavuttamaan.

Jo nyt moni opettaja uupuu erilaisten haasteiden ja työmäärän lisääntymisen kanssa. Luukkainen korostaa, että myöskään opettajien kuormitusta ei haluta lisätä.

– Tuntimäärän lisääminen tarkoittaisi käytännössä sitä, että myös opettajien määrällinen tarve kasvaisi. Opettajien nykyistä työmäärää ei voida enää kasvattaa tätä kautta.

Katso Siina Repon raportti Tampereelta (Seitsemän uutiset 18.7.2011)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.