OAJ vaatii: Rehtorin voitava saada erottaa oppilas koulusta määräaikaisesti

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ esittää peruskoulujen rehtoreille oikeutta erottaa oppilas koulusta määräajaksi.

Koulusta erotettu oppilas saisi määräajan opetusta toisessa koulussa, minkä jälkeen hän voisi palata entiseen oppilaitokseensa.

– Peruskouluille tarvitaan välineitä puuttua riittävän nopeasti ja vakavasti koulun yhteisten sääntöjen rikkomuksiin silloin, kun muut keinot eivät ole auttaneet. Oppilaan määräaikainen erottaminen olisi astetta ankarampi toimenpide kuin jälki-istunto ja kirjallinen varoitus, jotka eivät läheskään aina tepsi. Näin kouluille tulisi yksi lisäkeino puuttua esimerkiksi kiusaamiseen, OAJ:n kehittämispäällikkö Nina Lahtinen toteaa OAJ:n tiedotteessa.

– Määräaikainen erottaminen rehtorin päätöksellä on juuri annetun norminpurkulakiehdotuksen mukaan tulossa lukioon ja ammatilliseen koulutukseen. Osana norminpurkua myös peruskoulun rehtorille pitäisi antaa määräaikainen erottamisoikeus.

Lakialoite ei auttaisi

Yli 100 kansanedustajaa on allekirjoittanut lakialoitteen, jolla halutaan helpottaa toista oppilasta kiusaavan oppilaan siirtämistä toiseen kouluun.

Lahtinen huomauttaa, että oppilaan siirtäminen toiseen kouluun on jo nykysäädösten mukaan mahdollista, mutta menettely on niin raskas ja byrokraattinen, että sitä ei ole juuri käytetty. Siksi lakiesityksen toteuttaminen ei toisi tilanteeseen helpotusta tai mitään uutta.

Pysyvä siirto leimaisi oppilaan

Pysyvä siirto toiseen kouluun leimaa Lahtisen mielestä oppilasta. Lisäksi se olisi hankala ja kallis toteuttaa niillä paikkakunnilla, joissa on vain yksi koulu.

– Kiusaamistapauksissa on usein vaikea sanoa, että kiusaaminen olisi vain yhden oppilaan syytä. Siihen ovat voineet osallistua muutkin esimerkiksi elein ja ilmein tai hiljainen enemmistö on voinut vaikenemisellaan sallia kiusaamisen.

Lahtinen muistuttaa, että koulun käyttämiin rangaistuksiin liittyy yhteydenotto vanhempiin. Monien rangaistusten yhteydessä arvioidaan myös, tarvitaanko oppilashuollollisia toimia. Kun arvioidaan oppilaan määräaikaista erottamista, myös sosiaalitoimi osallistuu käsittelyyn harkintansa mukaan.

Ruotsissa on jo voimassa lainsäädäntö, jonka mukaan peruskoulun rehtori voi siirtää oppilaan 2-4 viikoksi toiseen kouluun. 

Huomenta Suomessa vierailleet peruskoulun opettaja Tapani Ervast ja OAJ:n kehittämispäällikkö Nina Lahtinen pohtivat sitä, mitä keinoja opettajalla on käytössään sääntöjen rikkojille.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.