OECD esittää rajoituksia kotihoidon tukeen

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä ja sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre puolustivat tiukasti nykykäytäntöä.

Teollisuusmaiden järjestö OECD suosittelee Suomelle kotihoidon tuen tason tai keston rajoittamista, jotta syntyvyyden pienentyessä työelämään saataisiin lisää naisia.

Jos äidit ovat liian kauan poissa työelämästä, heidän uramahdollisuutensa heikentyvät pysyvästi, järjestö perustelee arviossaan Suomen perhepolitiikasta.

OECD:n työllisyys- ja sosiaalijaoston päällikkö Mark Pearson sanoi sosiaali- ja terveysministeriön tiedotustilaisuudessa Helsingissä, että kotihoidon tukea maksetaan Suomessa liian kauan. Tuet kannustavat lasten kotihoitoon: Suomessa 44 prosenttia 2-vuotiaista lapsista on päivähoidossa, kun esimerkiksi Ruotsissa vastaava luku on 85.

Kotihoidon tuki johtaa nykyisellään siihen, että äitien paluu työelämään on vaikeaa, OECD epäilee. Lisäksi työ on pitkälti pätkätyötä.

OECD:n raportin mukaan Suomessa puolet pienimpien lasten äideistä on ansiotyössä. 44 prosenttia 20-29-vuotiaista naispuolisista työntekijöistä tekee pätkätyötä, mikä tarkoittaa, ettei heillä ole työsuhdeturvaa.

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä ja sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre puolustivat tiukasti nykyistä kotihoidon tuen mallia ministeriön tiedotustilaisuudessa.

Tuen taso on alhaisempi kuin monien vähimmäisetuuksien, mistä syystä Hyssälä oudoksui OECD:n kotihoidon tasoon ja maksukauden pituuteen puuttumista. Hyssälä huomautti myös, että kotihoidon tuki on antanut vanhemmille mahdollisuuden olla enemmän lastensa kanssa.

Vanhemmat ovat hänen mukaansa arvostaneet sitä, että alle kolmivuotiaan lapsen hoidon järjestämisessä on valinnan mahdollisuuksia. Vanhemmat ovat myös toivoneet nykyistä korkeampaa kotihoidon tukea.

Mönkäreen mukaan Suomessa työllisyysastetta pyritään nostamaan pitämällä ikääntyvät työssä nykyistä pidempään ja kannustamalla opiskelijoita valmistumaan nykyistä nopeammin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.