Oikeuskansleri moittii hätäkeskusuudistusta

Oikeuskansleri antaa hätäkeskusuudistuksesta pyyhkeitä sisäministeriölle, sosiaali- ja terveysministeriölle ja Hätäkeskuslaitokselle. Oikeuskansleri Jaakko Jonkan mukaan uudistusta johdettiin ja seurattiin alkuvaiheessa liian heikosti.

Jonkan mielestä uudistus olisi pitänyt ajaa sisään perusteellisesti ja seurannan olisi pitänyt olla tiukkaa.

Päätöksen mukaan Hätäkeskuslaitos palveli ihmisiä lain puitteissa, vaikka toiminta yksittäisissä hälytystilanteissa on antanut aihetta arvosteluun.

Hätäkeskusuudistus käynnistettiin vuonna 2001. Kunnalliset hätäkeskukset, poliisihätäkeskukset sekä sosiaali- ja terveystoimen kiireellisten ilmoitusten vastaanotto yhdistettiin ja siirrettiin valtion ylläpitämiin hätäkeskuksiin.

Tavoitteena oli, että hätäkeskuksissa olisi ympäri vuorokauden riittävästi henkilöstöä, jotta hätäkeskuspalvelut voitaisiin taata koko väestölle ajankohdasta riippumatta. Jonkan mukaan esimerkiksi Helsingissä työntekijöiden määrää ei osattu arvioida oikein.

Oikeuskansleri on seurannut uudistuksen toteuttamista ja Hätäkeskuslaitoksen toimintaa oma-aloitteisesti vuosien ajan.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.