Oikeuskansleri vaatii pitkän linjan naistuomaria viralta

Oikeuskansleri vaatii, että pitkän linjan käräjätuomari menettää työnsä virkarikoksen takia. Korkein oikeus pui asiaa suullisessa käsittelyssä tänään.

Jutun taustalla on kolme riita-asiaa, jotka olivat Äänekosken käräjäoikeudessa työskennelleen naistuomarin käsiteltävinä vuosina 2003-2008.

Ratkaisujen antaminen kesti mainituissa tapauksissa miltei kolmesta ja puolesta vuodesta lähemmäs viiteen vuoteen. Näin siitä huolimatta, etteivät jutut olleet esitutkinnan perusteella erityisen vaikeita tai laajoja.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkan mukaan nainen myös peitteli viivästymisiä kirjaamalla jutut Tuomas-asianhallintajärjestelmässä ratkaistuiksi. Näin ne eivät näkyneet käräjäoikeuden seurantaraporteissa, jotka toimitettiin hovioikeudelle.

53-vuotias tuomari on myöntänyt juttujen viipymisen ja totuudenvastaiset merkinnät. Hän kuitenkin kiistää esimerkiksi sen, että suhtautuisi yleensä piittaamattomasti työtehtäviinsä ja asioiden viivytyksettömään käsittelyyn.

Hovioikeudessa sakkoja

Tuomari on kertonut, että mainitut kolme asiaa painoivat hänen mieltään ja muuttuivat ajan kuluessa vastenmielisiksi. Järjestelmämerkinnöillä hän peitteli omaa saamattomuuttaan, jota häpesi. Tuomari on kieltänyt tavoitelleensa teolla itselleen hyötyä.

Puolustuksen mukaan nainen on hoitanut alioikeustuomarin virkoja rikkeettä yli 20 vuotta.

Asiaa oikeudessa ajava valtionsyyttäjä Jukka Rappe oli puolustuksen kanssa maanantaina eri mieltä siitä, kohdistuiko merkintöihin liittyvä teko tuomarin aseman ja tehtävien ydinalueelle. Valtionsyyttäjä toi esille myös näkemyksen, että tuomarin menettely olisi ollut laskelmoitua.

Vaasan hovioikeus langetti käräjätuomarille maaliskuussa virkavelvollisuuden rikkomisesta ja tuottamuksellisesta sellaisesta 50 päiväsakkoa, josta tulee maksettavaa 2050 euroa. Syyte virka-aseman väärinkäytöstä ja vaade viralta panosta hylättiin.

Korkein oikeus antaa asiassa oman ratkaisunsa myöhemmin.

Naistuomari siirtyi viime vuonna Äänekosken käräjäoikeudesta Jyväskylän käräjäoikeuteen. Korkeimmassa oikeudessa kävi ilmi, että tuomari on ollut pidätettynä virantoimituksesta.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.