Oikeusministeri haluaa selvittää pedofiliarikosten vanhenemisajat

Oikeusministeri Johannes Koskinen haluaa selvittää, ovatko lapsen seksuaalisen hyväksikäytön syyteoikeudelliset vanhenemisajat määritelty oikein.

- Kyllä asiaa on nyt syytä selvittää vielä kerran. Yksittäinen säädösmuutos voidaan ottaa mukaan johonkin suurempaan hankkeeseen, joten kyllä keinoja on. Samalla voitaisiin selvittää muun muassa lapsiin kohdistuneiden pahoinpitelyjen vanhenemisajat. Erityisesti perheen sisäiset tapaukset jäävät usein pimentoon, Koskinen toteaa Savon Sanomien haastattelussa.

Syyteoikeuden vanhenemista käsiteltiin eduskunnassa viime kaudella. Silloin pedofiliarikosten vanhenemisaikoihin ei puututtu.

Esimerkiksi kansanedustaja Sari Sarkomaa on ilmoittanut uudistavansa kirjallisen kysymyksen asiassa.

Pedofiliarikosten vanhenemisaika nousi esille viime viikolla, kun Itä-Suomen hovioikeus hylkäsi käräjäoikeuden langettaman tuomion lapseen kohdistuneista seksuaalirikoksista.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.