Oinonen, Nylund ja Immonen eniten pois täysistunnoista – poissaoloja aiheuttavat erityisesti sairaudet

Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen jätti viime vaalikaudella melkoisesti väliin eduskunnan täysistuntoja, ja sama meno vaikuttaa jatkuvan tällä kaudella. Immonen on ollut täysistunnoista pois 26 kertaa, joista kolme kertaa syynä on ollut sairaus. Täysistuntoja oli kaikkiaan 85.

Soinilla puheenjohtajatriosta eniten poissaoloja

Hallituksen puheenjohtajakolmikosta pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on ollut kaksi kertaa pois täysistunnosta. Toinen poissaoloista on merkitty sairaudesta johtuvaksi.
Myös valtiovarainministeri Alexander Stubbilla (kok.) on yksi poissaolomerkintä.   
Ulkoministeri Timo Soini (ps.) on ollut pois seitsemän kertaa, joista viisi sairauden tähden.

Ministerit voivat kuitenkin kansanedustajien lailla käydä vain täysistunnon alussa painamassa läsnäolonappia ja lähteä sen jälkeen.

Immonen ei sunnuntaina vastannut STT:n yhteydenottoihin.

Täysistuntoja jätti väliin myös esimerkiksi RKP:n ensimmäisen kauden kansanedustaja Joakim Strand. Hän kertoo syyksi lukuisat tärkeät luottamustoimet kotiseudulla Vaasan vaalipiirissä.

– Joskus esimerkiksi lobbaaminen Brysselissä on tärkeämpää kuin muodollinen läsnäolo täysistunnossa, Strand perustelee.

– Pyrin joka aamu kysymään itseltäni, missä minun kannattaa tänä päivänä olla, kun ottaa huomioon seudun kehittämisen ja Suomen kehittämisen. 

Strandin mielestä Suomi ei välttämättä nouse sillä, että kansanedustaja käy täysistunnossa painamassa nappia ja sitten lähtee pois.

– Tämä on jokapäiväistä raakaa duunia, missä saan eniten aikaiseksi Pohjanmaan, Vaasan vaalipiirin ja Suomen kannalta.

Kiuru kovin myöhästelijä

Myös kokoomuksen Harri Jaskarin poissaolot liittyvät hänen rooliinsa Pirkanmaan maakuntahallituksen puheenjohtajana. Jaskari kertoo esimerkiksi vetäneensä pari kertaa yritysten vientimatkan.

Eduskunnan myöhästelijä oli SDP:n Krista Kiuru, joka on kahdeksan kertaa ilmoittautunut vasta nimenhuudon jälkeen.

Tiedot on kerätty eduskunnan pitämästä kansanedustajien poissaolotilastosta. Poissaolomerkintää ei tule, jos kansanedustaja on esimerkiksi valiokunnan matkoilla tai Pohjoismaiden neuvoston kokouksissa.

Eniten poissaolleilla sairaudet syynä

Kymmenen eniten täysistunnoista poissaollutta kansanedustajaa 

  • Pentti Oinonen (ps), 48 poissaoloa,
    sairauden vuoksi 23  
  • Mats Nylund (r) 45 poissaoloa,
    sairauden vuoksi 38    
  • Olli Immonen (ps.) 26 poissaoloa,
    sairauden vuoksi 3  
  • Mikko Alatalo (kesk:) 20 poissaoloa,
    sairauden vuoksi 8  
  • Susanna Huovinen (sd.) 19 poissaoloa,
    sairauden vuoksi 9 
  • Erkki Tuomioja (sd.) 18 poissaoloa,
    sairauden vuoksi 9   
  • Joakim Strand (r.) 17 poissaoloa  
  • Harri Jaskari (kok.) 16 poissaoloa  
  • Carl Haglund (r.) 15 poissaoloa,
    sairauden vuoksi 1 
  • Suna Kymäläinen (sd.) 14,
    sairauden vuoksi 11  

Eniten poissaoloja oli perussuomalaisten Pentti Oinosella, 48 kertaa ja RKP:n Mats Nylundilla, 45 kertaa. Molemmille on tehty iso leikkaus. 

– Vuoden aikana viisi kertaa leikattiin selkä, Oinonen kertoo.

Nylundilla on krooninen suolistosairaus, joka paheni juhannuksen jälkeen. Sairautta yritettiin ensin hoitaa lääkkeillä, mutta marraskuun lopulla hänelle tehtiin iso vatsaleikkaus ja hän on vielä sairauslomalla.

– Olen ollut sairaalassa monta, monta päivää, hän kertoo.

Nylundin on tarkoitus palata töihin, kun eduskunta aloittaa työt helmikuussa.

– Jos vain opin elämään tämän uuden tilanteen mukaan, niin minun pitäisi pärjätä varsin hyvin. Tämän ei pitäisi heikentää työkykyä, vaan päinvastoin.

Molemmilla sairaus on ollut kaikkien poissaolojen syy, vaikka siitä ei joka kerta ole merkintää. Kansanedustajien ei tarvitse toimittaa erillistä sairauslomatodistusta eduskuntaan.

Poissaolotilastoissa neljäntenä on keskustan Mikko Alatalo, myöskään hän ei sunnuntaina vastannut yhteydenottoihin.

Keskustan Mirja Vehkaperä on ollut perhevapaalla syksyn ja siksi pois 56 kertaa.

Kahdeksantoista säntillistä

Ei yhtään poissaoloa 

  • Anne Berner (kesk.) 
  • Sari Essayah (kd.) 
  • Timo Heinonen (kok.) 
  • Pauli Kiuru (kok.) 
  • Hanna Kosonen (kesk.) 
  • Katri Kulmuni (kesk.) 
  • Jari Leppä (kesk.) 
  • Jari Lindström (ps.) 
  • Leena Meri (ps.) 
  • Aino-Kaisa Pekonen (vas.) 
  • Veera Ruoho (ps.) 
  • Päivi Räsänen (kd.) 
  • Sami Savio (ps) 
  • Ville Skinnari (sd.) 
  • Maria Tolppanen (ps.) 
  • Ari Torniainen (kesk.) 
  • Pia Viitanen (sd.) 
  • Ben Zyskowicz (kok.)

Kahdeksantoista kansanedustajaa on säntillisesti käynyt kaikissa täysistunnoissa ainakin nappia painamassa. 

Heistä seitsemän on ensimmäisen kauden edustajia: liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.), Leena Meri (ps.), Veera Ruoho (ps.), Ville Skinnari (sd.), Sami Savio (ps.), Hanna Kosonen (kesk.) ja Katri Kulmuni (kesk.).

Myös oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) on ollut jokaisessa täysistunnossa paikalla.

Kansanedustajan palkkio on 6380 euroa ja yli 12 vuotta palvelleella 6858 euroa kuukaudessa. He saavat kaikilta poissaolopäiviltä täyden palkkion, myös esimerkiksi perhevapailta.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.