Oinonen vastaan Katainen siirtyi – epäluottamuskeskustelu ensi viikkoon

Eduskunta ei ehtinyt tänään käsitellä kansanedustaja Pentti Oinosen (ps) epäluottamuslausetta pääministeri Jyrki Kataiselle (kok) ns. Himas-tapauksessa. Asian käsittely siirtyy ensi tiistaille.

Kansanedustaja Oinonen oli pettynyt siirtoon.

– Pelkään, että tässä oli taktiikkapeliä mukana, Oinonen sanoi MTV3 Uutisille.

Puhemies Eero Heinäluoma (sd) joutui keskeyttämään istunnon suuren valiokunnan kokouksen vuoksi. Sitä ennen istunnossa luettiin koko opposition välikysymys kotihoidontuen muuttamisesta sekä keskusteltiin ampuma-aselaista.

Oinonen esittää pääministerille epäluottamusta vastoin perussuomalaisten ryhmän kantaa. Edustajille annettiin eilen kuitenkin vapaat kädet tukea esitystä. Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps) oli valmistautunut kannattamaan epäluottamuslausetta. Oinosen sooloilu on herättänyt pahaa verta perussuomalaisten ryhmässä.

Eduskunnan tietopalvelu ei löytänyt yhtään aiempaa tapausta, jossa pääministerille olisi henkilökohtaisesti esitetty epäluottamusta.

Katainen ei ollut tänään eduskunnassa paikalla Kiinan-matkansa vuoksi.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka antoi viikko sitten ratkaisunsa Himasen tulevaisuusselonteosta tehtyihin kanteluihin. Jonkan mukaan selvitys olisi pitänyt kilpailuttaa, eikä hyvä hallinto toteutunut.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.