Mainos

Ojala: Lapsilisät mukaan budjettineuvotteluihin

Hallituksen budjettineuvottelujen lähestyminen on virittänyt vaatimuksia lapsilisien korottamisesta. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Ojala haluaa, että verojen rinnalla puhutaan myös lapsilisistä, on asia esillä sitten hallituksen ns. kehysriihessä tai vasta elokuun budjettiriihessä.

-Jatkossa lapsilisien ostovoima tulee turvata kytkemällä ne esimerkiksi indeksijärjestelmän piiriin, Ojala sanoi tänään Helsingissä.

Vaalikauden kääntyessä lopuilleen puheet lapsilisien korjaamisesta ovat yleistyneet muutenkin hallituspuolueiden piirissä.

Marraskuun välikysymyskeskustelussa eduskunnassa monet hallitusrintaman kansanedustajat tuskailivat sitä, että lapsilisien reaaliarvo on laskenut vuosi vuodelta. Lapsilisiä on korotettu viimeksi 1990-luvun alussa, jolloin lapsivähennys poistui verotuksesta. Vuonna 1995 lapsilisiä leikattiin eikä niihin sen jälkeen ole tehty inflaatiotarkistuksia.

Hallitus on puolustautunut sillä, että lapsiperheiden asemaa on pyritty parantamaan muilla keinoin. Hallitusrintaman piirissä osa ajattelee myös niin, että käytettävissä olevat rahat pitäisi ohjata eniten tukea tarvitsevien etuuksien parantamiseen. Lapsilisää maksetaan samansuuruisena perheen tuloista riippumatta.

Ojala oli pannut merkille, että valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok.) osoitti Helsingin Sanomien haastattelussa "ensimmäistä kertaa julkisesti myönteisyyttä lapsiperheitä kohtaan".

Keskustan puheenjohtajaksi pyrkivä Matti Vanhanen ei pitänyt siitä, että Niinistö patisteli samassa haastattelussa valtiota myymään osuuksiaan valtionyhtiöissä. Vanhanen huomautti maanantaina Helsingissä, että valtio saa teollisuusomistuksistaan hyvän tuoton sijoituksilleen, eikä tarvetta myyntiin sen vuoksi ole.

- Valtion yksittäisen budjettivuoden tasapaino saattaa olla kunniakysymys hallitukselle, mutta sen saavuttamiseksi omaisuutta ei kannata myydä. Sille on parempiakin aikoja, Vanhanen sanoi.

Hän on kansanedustaja ja keskustan nykyinen varapuheenjohtaja.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.