Öljyntorjuntatyöt Turussa jatkuvat useita päiviä

Öljyntorjuntatyöt Turussa Pansion edustalla jatkuvat vielä useita päiviä.

Eilen meressä havaitun jäteöljyn määrää ei vielä tänä iltanakaan pystytty tarkkaan sanomaan. Myöskään öljyn alkuperästä ei ole tietoa.

Ohut öljykalvo peittää koko Pohjoissalmen ja Ruissalon pohjoisen puoleisen vesialueen. Öljyä havaittiin iltapäivällä myös Ruissalon rannassa Kallanpään kohdalla.

Lounais-Suomen ympäristökeskuksen asiantuntijoiden mukaan kyseessä ei kuitenkaan on kovin vakava onnettomuus. -Öljy on kevyttä ja se on levinnyt laajalti, mutta mistään katastrofista ei ole kysymys, arvioi toimialapäällikkö Matti Maunula Lounais-Suomen ympäristökeskuksesta. Ympäristön kannalta vahinkoja vähentää myös se, että lintuja on tähän aikaan vuodesta vähän. Lisäksi Ruissalon luonnonsuojelullisesti arvokkaimmat lehtoalueet sijaitsevat saaren sisäosissa.

Poukamia puomitettiin

Viitisenkymmentä miestä jatkoi torjuntatyötä tänään pimeän tuloon saakka. - Ruissalon pohjoisrannalle vedettiin kertakäyttöpuomia estämään tuulen liikutteleman öljykalvon ajautumista kaislikkoon. Lisäksi palokunta puomitti umpeen neljä lahdenpoukamaa, joissa havaittiin paakkuuntunutta öljyä, selvitti apulaispalopäällikkö Juha Virta illansuussa.

Pahiten öljy on saastutti Pansion satama-aluetta, mutta suurin osa öljystä on saatu jo pois vedestä. Pansion puoleisella rannalla öljyä on havaittu parin kilometrin pituisella alueella. Virran arvion mukaan vastaavanlaajuisia öljyvahinkoja tapahtuu Turussa kerran 5-7 vuodessa.

Satamassa käynyt viisi alusta

Poliisi selvittää öljyn alkuperää. Öljynäytteen analysointi kestää muutamia päiviä. Sen jälkeen tutkitaan satama-alueella liikkuneet alukset. - Turun satamassa on perjantaista lähtien liikkunut kolme lauttaa, yksi rahtialus ja yksi hinaaja. Ruotsinlaivoista öljy tuskin on peräisin, sillä niiden reitti kulkee Ruissalon eteläpuolelta, sanoo vs. satamakapteeni Kari Riutta.

Fortumin Naantalin jalostamon jätevesilaitokselta pääsi eilen mereen noin 100 litraa öljyä. Vahinko sattui kun keräilyallas tulvi yli. Viestintäpäällikkö Timo Tunturin mukaan on hyvin epätodennäköistä, että Pohjoissalmea peittävä öljykalvo olisi peräisin Fortumilta. -Meiltä karannut tavara on maan läpi suodattunutta, ja paljon kevyempää kuin nyt meressä oleva. Tunturin mukaan Fortumin venepartio olisi havainnut, jos öljy olisi lähtenyt leviämään Pansion suuntaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.