Omaishoidon tukeen saattaa tulla parannuksia

Omaishoidon tuki saattaa tulla verottomaksi lähivuosina. Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd.) vihjasi eduskunnan budjettikeskustelussa, että kevään budjetin kehysriihessä esimerkiksi tähän asiaan pystytään vaikuttamaan.

– Ollos huoleton, te siskot ja veljet keskustapuolueessa, hän vastasi keskustalaisten huoleen.

Guzenina-Richardson muistutti, että omaishoidon parantamisen selvittäminen on kirjattu kahdesti hallitusohjelmaan, ja kirjaukset ovat hyvin painavia. Muutosten aikataulusta hän ei sanonut mitään.

– Olen täysin samaa mieltä niin keskustalaisten kuin muidenkin kollegoiden kanssa siitä, että tähän tilanteeseen täytyy kertakaikkisesti saada parannus, hän vakuutteli.

Keskustan Katri Komi muistutti jälleen siitä, että Guzenina-Richardsonin sanottiin jo kesällä luvanneen, että asia tulee kuntoon. Kestääkö kantti, Komi kysyi.

Etenkin keskusta on syksyn mittaan useaan kertaan vaatinut omaishoidon tuen säätämistä verottomaksi ja siirtämistä Kelan hoidettavaksi. Ensi vuoden budjettiin tätä muutosta ei sisälly.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.