Omat hehkuttavat Jutta Urpilaista

– Kultaan tähdättiin, mutta hopea tuli. Kyllä se näissä kisoissa on saavutus sekin, kiteyttää eilisen vaalituloksen puolueensa kannalta SDP:n Eero Heinäluoma sanoo.

Myös Lauri Ihalainen on tyytyväinen vaalien lopputulokseen.

– Vaalitulos on hyvä. Se merkitsee, että puolue tähtää niihin pöytiin, joissa hallitusta muodostetaan. Tämä maa tarvitsee sosiaalidemokratiaa, sen verran haasteelliset vuodet edessä on. Tietenkin väki teki sen suurimman työn, mutta täytyy sanoa, että puolueen puheenjohtaja Jutta Urpilainen oli todella upea ja sinnikäs.

Eilen SDP:n riveissä puhuttiin jopa Jutta-hurmasta. Heinäluoman ja Ihalaisen mukaan Urpilainen oli edukseen suorissa tv-keskusteluissa, joissa hän pääsi hyvin esille.

– Näin vahvistui mielikuva ihmisestä, joka osaa asiansa ja joka osaa laittaa tarvittaessa kampoihinkin. Tällaiset esiintymiset ovat tärkeitä oman väen kannalta, ja sitä myös kansalaiset arvostavat.

Ihalainen sanoo arvostavansa Urpilaisessa erityisesti hänen paineensietokykyään. Hän uskoo, että se välittyi myös äänestäjille.

– Sisulla ja sydämellä, siinä oli ne ainekset. Hän oli mukana omana itsenään.

Heinäluoman mukaan tällaisen vaalituloksen jälkeen on selvää, että ylivoimainen vaalien voittajan, perussuomalaisten, täytyy olla hallitusneuvotteluissa mukana - ja myös tulevassa hallituksessa.

– Ilman muuta. Demokratia toimii näin ja tätä vaalitulosta pitää kunnioittaa. Tässä vaalien alla jäi hieman taka-alalle yhteiskunnan suurin ongelma eli työttömyys. Pidän tärkeänä, että tämä suurin eriarvoisuutta aiheuttava asia jaksetaan muistaa jatkossa, sanoo Ihalainen.

Lue myös:

Katso SDP:n Eero Heinäluoman ja Lauri Ihalaisen haastattelu: (Huomenta Suomi 18.4.2011)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.