Omistuskoteja vaihdetaan asumisoikeusasuntoihin

Martti Kainulainen/Lehtikuva

Taantuma on lisännyt selvästi asumisoikeusasuntojen kysyntää. Suomen Asumisoikeus Oy:n (Asokodit) toimistusjohtaja Marko Pyykkönen arvelee, että asumisoikeusasuntojen hakijoiden määrä kasvanut viime vuodesta peräti 20-25 prosenttia.

Pyykkönen kertoo, että ilmiö on hyvin samantyyppinen kuin viime laman aikoihin.

- Samanlainen kasvu oli 90-luvun puolivälissä. Hakijoiden joukossa on myös entistä enemmän niitä ihmisiä, jotka ovat myyneet tai myymässä omaa omistusasuntoaan ja siirtymässä asumisoikeusasuntoon, Pyykkönen kertoo.

Taantumassa haetaan turvallisuutta, joten suuria asumiseen liittyviä päätöksiä ei haluta juuri tällä hetkellä tehdä. Toimitusjohtajan mukaan epävarma taloudellinen tilanne näkyykin myös siinä, että asumisoikeusasunnon haltijoiden vaihtuvuus on hyvin pieni.

- Monet vanhat asukkaat ovat jääneet asuntoihinsa eli niin sanotut asumisurat ovat pidempiä kuin aikaisemmin, Pyykkönen kertoo.

Hakijoiden joukossa on Pyykkösen mukaan ollut viime aikoina ollut yhä enemmän perheitä, joita on kohdannut esimerkiksi työttömyys tai lomauttaminen.

- Vaikeaan tilanteeseen joutuneet ihmiset hakevat ratkaisuja ja keinoja sille, kuinka he selviävät asumiskustannuksistaan. Moni saattaa pohtia silloin asumisoikeusasuntoa yhtenä ratkaisuna.

Vaikka asumisoikeusasuntojen kysyntä on kasvanut tasaisesti koko vuoden, pitää Pyykkönen asumisoikeusasumista vielä melko marginaalisena ilmiönä.

- Tällainen on vielä monelle suomalaiselle hyvin uudenlainen asumisratkaisu. Taantuman myötä ihmisten tietous muunkinlaisesta asumisesta kuin omistus- ja vuokra-asumisesta usein kasvaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.