Onnellisuusprofessori: Lätkämenestys ei pitkään lämmitä

Jääkiekon maailmanmestaruus on monelle penkkiurheilijalle unelmien täyttymykseltä.

Onnellisuutta tutkineen psykologian emeritusprofessori Markku Ojasen mielestä menestys tuo kuitenkin vain lyhytaikaista onnen tunnetta eli niin sanottua tunneonnea.

– Jos Suomen voiton jälkeen kysyttäisiin katsojilta, he varmaan kertoisivat olevansa onnellisia. Tunneonni on lyhytaikaista ja seuraavana päivänä saattaa jo keljuttaa, Ojanen sanoo.

– Ihmisten onnellisuuden taso pitkällä aikavälillä on suhteellisen vakaa mutta päivittäistä vaihtelua toki on.

Menestyksellä voi kuitenkin olla muita vaikutuksia. Ojasen mielestä ensimmäinen jääkiekkomestaruus 1995 ja euroviisuvoitto 2006 muuttivat suomalaisten suhtautumista itseensä.

– Luulen, että ne ovat vähentäneet jossain määrin suomalaisten väheksyvää suhtautumista itseensä. Meillä on outo ja väärä käsitys, että olisimme jotenkin melankolisia, sulkeutuneita ja kateellisia, ja että itsetuntomme olisi heikko. Tämä on ihan hölynpölyä ja johtuu siitä, että meillä on kielteinen kansallisuuskuva.

Onnellisuuden avaimet löytyvät Ojasen mukaan perusturvallisuudesta; työstä, ihmissuhteista ja muista elämän perusasioista.

– Pahinta on vastoinkäymisten kasautuminen lyhyellä aikajaksolla. Työttömyys, sairastuminen ja avioero ovat tehokkaita onnellisuuden tuhoajia.

Jos menestystä ei kevään kiekkokisoista irtoa, Ojasella on ehdottaa korvaava ylpeilyn aihe.

– Jos haluamme paukutella henkseleitä, voisimme hehkuttaa hyviä sijoituksiamme kansainvälisissä onnellisuustutkimuksissa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.